Jyväskylän eläkeläisjärjestöille maksuttomat kokoontumistilat
Jyväskylä on kohonnut valtakunnalliseen julkisuuteen Suomen suosituimpien kaupunkien ryhmässä. Kieltämättä täällä onkin monenlaista mukavaa myös meille eläkeläisillekin. Eri puolilla kaupunkia on päiväkeskuksia jne.
Mutta eläkeläisten vapaaehtoista kansalaistoimintaa kaupunki ei tue monista esityksistä huolimatta.
Nykyisen vanhusneuvoston edeltäjä, eläkeläisneuvosto pommitti kaupunkia vuosikymmenien ajan, jotta eläkeläisjärjestöt saisivat maksuttomat kokoontumistilat. Nämä vaatimukset ovat kuitenkin menneet kuuroille korville. Sen sijaan eläkeläisiä lähes painostetaan toimimaan vapaaehtoisina työntekijöinä paikkaamassa vanhuspalvelujen työntekijävajausta.
Kun tapaa toisten kuntien ja kaupunkien eläkeläisiä eri puolilta Suomea, niin tuntee suorastaan häpeää Jyväskylän päättäjien puolesta kuullessaan, miten eläkeläisjärjestöjä kohdellaan muualla.
Lähes kaikissa muissa kaupungeissa ja kunnissa Jyväskylässä lukuunottamatta eläkeläisjärjestöillä on maksuttomat kokoontumistilat. Monessa kunnassa eläkeläisjärjestöt saavat maksuttomien toimitilojen lisäksi vielä rahallista toiminta-avustusta.
Suurimmalla osalla eläkeläisistä eläketulo on varsin vaatimaton tai suorastaan niukka. Tästä syystä eläkeläisjärjestöjen jäsenmaksutkin on pidettävä mahdollisimman pieninä. Jäsenmaksutuloilla ei pystytä kattamaan toimitilojen vuokria, joten huomattava osa tuloista on kerättävä jäsenistöltä kahvi- ja muina maksuina. Järjestöillä on luonnollisesti muitakin menoja kuin toimitilojen vuokrat.
Jyväskylä viettää tänä vuonna perustamisensa 175-vuotisjuhlia.
Esitänkin, että kaupunginvaltuusto tekisi periaatepäätöksen eläkeläisjärjestöjen kokoontumistilojen maksuttomuudesta vuoden 2013 alusta alkaen.
Kaupungilla näyttää olevan varaa tukea lentoliikennettä sekä rallitapahtumaa useilla sadoilla tuhansilla euroilla, niin miksei myös eläkeläisjärjestöjen vapaaehtoista kansalaistoimintaa!
Tahvo Eronen
eläkeläinen
Jyväskylä