Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.08.2010 20:12
A A A

Katon malli on tärkeä

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi viime maanantaina yksimielisesti Kangasvuorentien risteyksen kaavamääräykset. Kyseessä oli kolmen kuusikerroksisen talon kaava Kangasvuorentien ja Seppäläntien risteykseen.

Kaavan julkisivu- ja kattomääräyksistä ilmeni, että rakennukset tulee liittää kaupungin kaukolämpöverkkoon ja että kattomuotona tulee olla loiva pulpettikatto tai tasakatto.

Kattoasiasta käytiin ennen valtuustoa pidetyssä valtuustoryhmien puheenjohtajien kokouksessa keskustelua ja todettiin, että Suomessa tulisi rakentaa ensisijaisesti taloja, joihin ei tule tasakattoa. Perusteluna Suomen talviolot ja monet kokemukset tasakattojen aiheuttamista lisäkustannuksista kiinteistöjen omistajille.

Käytin esimerkkinä Kypärämäen päällä sijaitsevan Kortemäen kiinteistöjen omistajien monivuotista oikeustaistelua kattomääräyksen muuttamisesta.

Olen itse todennut, että havu- ja lehtipuiden läheisyyteen rakennetut tasakattoiset rakennukset, joissa sadevedet ja jokakeväiset lumien sulavedet johdetaan kattokaivojen kautta sadevesiviemäreihin ovat melkoinen riesa niin kiinteistön omistajille kuin huoltoyhtiöillekin.

Puiden läheisyydessä olevien kiinteistöjen kattokaivut tukkeutuvat helposti havunneulasista ja puiden lehdistä, ellei niitä huolella puhdisteta ennen syyspakkasten tuloa. Hyvä huono esimerkki ovat yliopiston rakennusten moninaiset katto-ongelmat, joista olen saanut lehdestä lukea.

Valtuustoryhmät - keskustaa lukuun ottamatta - tiedostivatkin asian ja esittivät lähinnä tulevaisuutta varten asian yhteyteen seuraavan toivomusponnen: "Toivomme, että AK-korttelissa rakennusten kattomuotona on ensisijaisesti loiva pulpettikatto."

Ponsi hyväksyttiin äänin 58-16. Pontta hyväksyessään valtuutetut tiedostivat, että lopullinen ratkaisu rakennusten kattomuodosta jää rakennusluvan saavalle rakennuttajalle, mutta viesti rakennuttajille ja rakennustarkastukseen oli kuitenkin selkeä.

KAUKO TUUPAINEN kaupunginvaltuutettu (ps.) Jyväskylä

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa