Hirveisiin aatoksiin liittyy jotain hyvääkin. Jyväskylän koulutuskuntayhtymän aikeet luoda lukioille jättikampusrakenteet ja siirtää Lyseo pois lyseotalosta ovat herätelleet keskusteluihin tärkeistä arvoista. Ilman yhtymän aloitetta harva valitsisi puheenaiheekseen rakennussuojelun ulottuvuuksia tai opiskelijamäärien vaikutuksia hyvinvointiin.
Yksi avauksista on kaupunginvaltuutettu Rami Sipilän. Hän esittää (Ksml 7.10), että oikein olisi purkaa Lyseo ja rakentaa uusi samannäköinen tilalle.
Vain "ajattelun kankeus" on Sipilän mielestä hänen ehdotuksensa tiellä. Tosiasiassa esteenä on muutakin - ennen kaikkea kysymys aitoudesta.
Uusi rakennus ei olisi enää sama. Siihen ei liity paikan henkeä (genius loci) ja tietoa siitä, että nyt kuljen samoja portaita kuin isoisäni, tai Alvar Aalto, tai Otto Wille Kuusinen.
Ajatus paikan hengestä hahmottuu helpommin Kurikan Kusikiven avulla. Kiven luonahan kävi tarpeillaan kuningas Aadolf Fredrik vuonna 1752.
Tapahtumalla oli suunnaton merkitys silloisille kurikkalaisille. Mitä jos kivi nyt vaihdettaisiin toiseen samannäköiseen? Tärkeää ei taida olla muoto vaan samuus, aitous ja kiveen kytkeytyvä tarina.
Sama koskee arkkitehtuuria. Pelkät seinät eivät ole merkityksellisiä. Merkitykset luovat tilat sekä niiden käyttö ja historia.
Uusiksi rakennettu lyseotalo ei olisi kokenut sotavuosia, sortokautta eikä edes tyttöjen kouluun tuloa. Talosta puuttuisivat ajan jäljet ja kertomukset.
Talo ei kertoisi historiasta mitään. Tämä olisi sääli, sillä nykyisessä Lyseossa opiskellessaan ja opettaessaan historian ymmärtää ja tiedostaa hyvin. Samanlaisia kokemuksia ei saa Jyväskylässä juuri mistään. Rakennukset eivät ole säilyneet alkuperäiskäytössään.
Meillä kaikilla on historia. Miksi sitä pitää väheksyä? Matti Vesa Volanenkin pitää kirjoituksessaan (Ksml 4.10.) Lyseon säilyttämistä museointiohjelmana ja museointiohjelmaa negatiivisena ilmiönä.
Onneksi museologian professori Janne Vilkuna kiiruhti puolustamaan (Ksml 6.10.) museaalisuuden ja muistin keskeisyyttä. Meidän on tärkeää muistaa, sen tiedämme jo arjesta.
Olen itse kirjoittanut aiemmin (Ksml 10.9.) Lyseon merkityksestä muunakin kuin historiallisena monumenttina. Lyseo ei ole muinaisjäänne vaan elinvoimainen tulevaisuuteen valmentava yhteisö ja elämäntapa. Muissa yhteyksissä olen myös vaatinut keskustelemaan enemmän jättikampusten haitoista kuin yhden koulun kohtalosta. Olen kuitenkin pakotettu jatkamaan aiheesta, jonka Sipinen avasi.
Toivottavasti jyväskyläläiset alkavat keskustella rakennuksista ja niihin liittyvistä arvoista laajemminkin. Lyseon lisäksi pitäisi puhua myös keskussairaalasta, konserttisalista ja uusista kouluista. Eikä keskustelu saa jäädä rahapulan voivotteluksi, nyt tarvitaan vain luovaa mieltä, rohkeutta ja innovatiivisuutta!
