Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.09.2010 16:00
A A A

Kielenoppimisesta myönteisiä kokemuksia

Aineenopettajaksi opiskelevina koemme monipuolisen kielten opiskelun tärkeänä asiana. Kiinnostuimme Jyväskylän kaupungin ja yliopiston yhteistyössä järjestämästä kielisuihkutustoimintakokeilusta. Pidimme kielisuihkutusta viikon ajan peruskoulun 1.-3. -luokkalaisille Kuokkalan kesäjälkkärissä. Tavoitteenamme oli saada lapset kiinnostumaan ranskan kielestä tuottamalla myönteisiä oppimiskokemuksia yksinkertaisten ja lapsia innostavien harjoitteiden avulla.

Kielisuihkutusviikko oli oivallinen osoitus siitä, kuinka jo alakoululaisilla on intoa ja taitoa oppia vierasta kieltä. Lapset pystyivät vertailemaan eri kieliä keskenään ja löytämään yhteyksiä kielten välille, joten he osoittivat myös heissä piilevän kielitietoisuuden. Miksi emme näkisi tätä mahdollisuutena kasvattaa uhkaavasti yksipuolistuvaa kielivarantoa? Voisiko tällainen kielisuihkutustoiminta toimia motivaation synnyttäjänä ja innostuksen siemenen kylväjänä jo pienille lapsille?

Toiminnan yhtenä tavoitteena on mukavien oppimiskokemusten lisäksi antaa lapselle kipinä opiskella vieraita kieliä myöhemmin koulussa ja herätellä tietoisuutta erilaisista kielistä. Jos ensikosketus vieraaseen kieleen on myönteinen - leikkien, riimien ja satujen värittämä, toiminnallinen ja silmiä avaava - on helppo uskoa tällaisen mieluisan muiston kantavan hedelmää tulevaisuudessa. Kielipolitiikan suunnittelussa varhaisen kielenoppimisen hyödyt ja samaan aikaan rappeutuva kielivarantomme kannattaisi mielestämme ottaa vakavasti huomioon.

Jos varhaista kielenoppimista halutaan tehostaa, niin avainasemassa ovat kieltenopettajat. Heidän tulee tietää, kuinka vierasta kieltä opetetaan lapsille. Huomasimme itse viikon aikana, että alakoulun aloittaneet kielenoppijat kaipaavat eri asioita kuin yläkoululaiset, jotka aloittavat vieraan kielen opintonsa. Siinä missä murrosikäisille voi käsitteellistää vierasta kieltä sanaluokkien ja aikamuotojen avulla, on kielisuihkuttelussa otettava aivan toisenlainen lähestymistapa kieleen. Vierasta kieltä ei lähestytä kirjoitetun kielen kautta, sillä kaikilta kirjoitus ei vielä luonnistu. Huomasimme heti, että meidän tuli irrottautua perinteisestä luokkahuoneoppimisesta.

Luovuus, yksinkertaisuus ja kyky nähdä asiat lapsen ajatusmaailmasta käsin ovat valttia kielisuihkuttelussa. Kielisuihkutus ja varhainen kielenoppiminen poikkeavat koulussa tapahtuvasta kielten opetuksesta, johon meidätkin on sosiaalistettu. Siksi varhainen kielenoppiminen olisi tärkeää nostaa esille opettajankoulutuksessa, jotta osaavia opettajia olisi myös alakoululaisille järjestettävään vieraan kielen opettamiseen.

SIRPA LAITINEN ELINA UKKONEN kielten opiskelijoita Jyväskylän yliopisto

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa