Kirjastoverkkoa ei saa supistaa

22.7.2010 00:01

Jyväskylän kaupungin kirjastoverkkoselvityksen pohjalta on tehty ehdotus 5-7:n kirjaston lakkauttamisesta. Keski-Suomen Nytkis (Naisjärjestöt yhteistyössä) ei sitä hyväksy.

Kirjastot ovat erityisen tärkeitä virkistäytymis- ja kulttuuripalveluja lapsiperheille, liikuntarajoitteisille ja vähävaraisille, joilla ei ole varaa hankkia kirjoja, äänitteitä tai nettipalveluja itselleen. Kyse on myös palvelujen saavutettavuudesta - kuntalaiset joutuisivat eriarvoiseen asemaan palvelujen ollessa keskikaupungilla ja isommissa lähiöissä.

Sen sijaan tulisi tutkia, miten kuntalaisten tarvitsemia lähipalveluja yhdistettäisiin hyväksi todettuun ja toimivaan kirjastoverkkoon. Pohdinta hyvinvointikeskusten perustamisesta (Ksml 29.6.) sopii hyvin kirjastoverkon hyödyntämiseen.

Jyväskylän maine sivistyskaupunkina saisi kovan kolauksen, jos päättäjät hyväksyisivät kirjastoverkon karsimisen.

VARJA OKSANEN Keski-Suomen Nytkis Toivakka

Keskustelua aiheesta marikki | 22.7.2010 14:27:02 Ei lähikirjastoja reilusti lahdata, ne halutaan tappaa kiduttamalla. Siitä on enemmän lystiä pojille talolla.

Se tehdään niin, että ensin kutistetaan karsinaa. Kirjaston 300 neliöstä tehdään 80. Sitten viedään ahtaasti sullottuja virkailijoita karsinoista pois. Kun jäljellä on enää yksi virkaili...
Vastauksia: 1 | Osallistu keskusteluun