Kansallinen Kokoomus käynnisti viime vuonna näyttävän kampanjan "Hei, me puhutaan ulkopolitiikkaa". Ja toden totta, kokoomuspoliitikot ovat sitä puhuneet niin, että jäljet pelottavat.
Puolustusministeri Jyri Häkämies totesi Washingtonissa 6.9.2007 amerikkalaisille turvallisuuspolitiikan asiantuntijoille, että Suomen kolme turvallisuuspoliittista haastetta ovat "Venäjä, Venäjä ja Venäjä".
Ulkoministeri Alexander Stubb pyysi elokuussa 2008 Suomen maailmalla toimivia suurlähettiläitä arvioimaan maailmanpolitiikan muutoksia Venäjän ja Georgian sodan jälkeen. Nämä yleensä erittäin luottamuksellisiksi tarkoitetut arviot Stubb kokemattomuuttaan julkisti (HS 5.10.2008) ja saattoi kriittisiä arvioita muun muassa Venäjästä esittäneet lähettiläät kiusalliseen tilanteeseen asemapaikoissaan.
Viimeksi valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitti 17.8. väheksyviä arvioita Venäjästä muun muassa toteamalla, että sen talous on vain Hollannin kokoinen eli se ei ole taloudellinen suurvalta "millään mittarilla". Kun vertailu todettiin julkisuudessa perättömäksi, Katainen korjasi blogissaan 20.8. sotkeneensa Hollannin ja Espanjan.
Kataisen arvio näytti entistä nolommalta, kun Venäjä OECD:n tilastojen mukaan olikin jo maailman kuudenneksi suurin talousmahti (HS 24.8.). Espanjan sijoitus oli vasta 12. ja Hollannin 18. Lisäksi Venäjä on pysyvä jäsen YK:n turvallisuusneuvostossa, G8-maa sekä ydinasevaltio, suurvalta siis kaikilla mittareilla.
Näiden sammakoiden lisäksi on muistettava, että yhä presidenttigalluppien kärjessä notkuvan eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön Nato-kanta poikkeaa merkittävästi Suomen kansan mielipidetutkimuksissa ilmaisemasta tahtotilasta.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Niinistö ilmoitti kannattavansa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa, mitä kansa vastusti ja vastustaa yhä. Tämä oli ehkä keskeisin syy siihen, että Tarja Halonen valittiin jatkamaan presidenttinä, vaikka yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muuten otollinen 24 vuoden yhtämittaisen valtakauden jälkeen ei-sosialistisen presidentin valinnalle.
Kokoomuksen keskeisten poliitikkojen harkitsemattomat lausunnot horjuttavat Suomen ulkopolitiikan aiemmin vakaaksi koettua linjaa, josta on perinteisesti vallinnut laaja kansallinen yhteisymmärrys.
Eduskuntavaalien lähestyessä on toisaalta hyvä, että näkemyserot, kun niitä kerran on, nousevat esille. Näin kansalaiset voivat vaaliuurnilla kertoa, pitäisikö Suomen liittoutumattomuusasemaa muuttaa seuraavalla vaalikaudella.
Urho Kekkosen mukaan Suomen rooli on toimia kansainvälisessä politiikassa lääkärinä pikemmin kuin tuomarina: sovittamassa kansainvälisiä ristiriitoja, lieventämässä vastakohtaisuuksia, ei niitä kärjistämässä. Näkemys on yhä ajankohtainen.
Suomen tulee myös EU:n jäsenenä keskittyä kansainväliseen rauhanturvaamiseen ja kriisien ennaltaehkäisyyn, säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuutensa ja pysytellä mahdollisuuksien mukaan kaikkien sotien ja selkkausten ulkopuolella.
Näin toimien voimme pienenä kansakuntana turvata parhaiten kansalliset etumme ja oman turvallisuutemme.
PETRI NEITTAANMÄKI yhteiskuntatieteiden maisteri (kesk.) eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen 2003-2007 Jyväskylä
