Kuurot ympäristöviranomaiset
Pitkäaikaisena kesäasukkaana Keuruun kauniin Valkeajärven rannalla olen muiden ranta-asukkaiden tavoin jo useana kesänä joutunut ympäristökeskuksen (luulin ensin, että Keuruun kaupungin) harrastaman oudon ympäristöterrorin kohteeksi. Tämän ompeluseuran toimesta piti nimittäin taannoin lisätä järven alajuoksulla olevan lampilätäkön lintukannan monimuotoisuutta nostamalla Heinävalkeisen pintaa ja vaikutuksen luvattiin jäävän Valkeajärvessäkin vain 3-4 senttimetriin.
Pinta nousikin pysyen tiukasti 20-30 sentin tasolla entisestä. Oheiset kuvatkin kertonevat, että Maanmittaushallitus lienee erehtynyt vesijätön määrittelyssään ainakin Valkeajärvellä - vesijätön tulisi sen mukaan olla maaksi kuivunutta vesialuetta.
Järven aiemmin kuivalle vesijätölle saa nyt soudella surutta. Kaiken huipuksi lunastin ko. vesijätön Maanmittaushallituksen tulkintaa uskoen "kuivuneena vesialueena". Suurimman osan niistäkin rahoista nautti paikallinen vesiosuuskunta. Olisi vienyt veden mennessään. Voisiko kaupan vielä perua?
Heinävalkeiselle sen sijaan en ole kuullut edes variskannan lisääntyneen, vai odottivatko viherpiipertäjät lätäkölle kenties jotain ylevämpää? Useammalla ranta-asukkaalla lienee mökillään jo ainakin jonkin sortin kuhan keittäjä ellei jollain jopa ihan oma kotka. Eikö se riitä?
Syypää kaikkeen tähän on läänimme ympäristökeskus. Olisivat olleet tekemättä mitään, jälki olisi ollut parempaa.
Mikä aivosolu johdattelee ympäristöviraston päätelmiä sotkea luonnon omia järjestelyjä keinotekoisesti ja aiheuttaa kiusaa ihmisille? Taannoin majavayhdyskunta teki samaa hallaa ja siinä touhussa pärjättiin molemminpuolisella nyrkin heilutuksella. Sen minkä ranta-asukas aina välillä vähän padosta mursi, sen majava rakensi uudelleen.
Tämä kuurupiilo pelasi ja vapaa-aika sujui, mutta mikä auttaisi sokeaan ja kuuroon ympäristöviranomaiseen? Sokea viranomainen ei pysty lukemaan aikanaan ja nyt uudelleen jätettyä korjaamismuistiota ja kuuro ei pysty kommunikoimaan. Ei ole tullut parin kolmen vuoden odotuksella korjauksista yhtäkään ehdotusta.
Me ranta-asukkaat antaisimme ihan ilmaiseksi pari neuvoa - niillä samoilla kun on pärjätty monet vuosikymmenet, ennen kuin osaamattomat tulivat vesille.
Aitoja ympäristötekoja kaivaten.
HEIKKI KUTINLAHTI ranta-asukas, Valkeajärvi Jyväskylä