Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.02.2012 16:55
A A A

Lapset ylioppilastehtaaseen?

Jyväskylän lukiokoulutuksen rakennetta uudistetaan radikaalisti. Kahdeksasta vaihtoehdosta on karsittu neljä edullisinta, joista Jyväskylän lukiokoulutus -liikelaitoksen johtokunta valitsee parhaaksi katsomansa vaihtoehdon helmikuussa. Toteuduttuaan lukioverkkouudistus kokoaa opiskelijat kahteen tai kolmeen yksikköön, joista vähintään yhdessä on noin 1200 lukiolaista.

Onko ylipäätänsä mahdollista rakentaa kestävää sosiaalista verkostoa yli tuhannen opiskelijan ympäröimänä? Suurkampuksiin siirtyminen lisäisi lukiolaisten syrjäytymisriskiä huomattavasti.

Ryhmäkokojen mahdollisen vakiintumisen kolmeenkymmeneen sekä luokattoman lukion mukanaan tuoman kurssitovereiden jatkuvan vaihtumisen seurauksena yksilön on sopeuduttava toimimaan epävakaassa ympäristössä. Samalla ryhmäytyminen ja yksilöllinen tuki jäävät taka-alalle.

Lukioverkkouudistuksen suunnittelussa ainut merkitsevä tekijä tuntuu olevan raha.

Jyväskylän lukioilla on omat pitkät juhla- ja tapahtumaperinteensä. Mitä suurlukioiden lukuvuosi olisikaan ilman yhteistä puurojuhlaa, gaaloja tai Wanhojen tansseja? Tavallinen arki kokisi suuren muutoksen, kun muun muassa ruokajonossa kuluva aika kasvaisi.

Lukiokoulutus -liikelaitoksen johtokunnan jäsen Matti Vesa Volanen puolustaa jättikampuksia toteamalla yliopistojen kokojen olevan jopa kymmenkertaisia. Lukio- ja yliopisto-opinnot eivät kuitenkaan ole millään tavalla verrattavissa vaan kuuluvat tyystin eri elämänvaiheisiin.

Mielenilmauksessa ( 16.1. ) kohtasimme toteamuksia Norssin asiaankuulumattomuudesta. Osallistumme päivittäin muiden Jyväskylän lukioiden tarjoamille kursseille, mikä mahdollistaa monipuolisemmat kurssivalinnat.

Lukiouudistus ei koske ainoastaan muutosuhan alla olevia lukiolaisia, vaan on kytköksissä lähes jokaisen jyväskyläläisen lähipiiriin. Lopulta meidän omat lapsemme, tuttaviemme lapset ja jopa kunnanvaltuutettujen lapset päätyvät opiskelemaan kyseisiin tuotantolaitoksiin.

Atte Piispanen

hallituksen pj.

Jyväskylän normaalikoulun

oppilaskunta

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa