Lyhyet 1.3.
Kiitos sinulle autoilija, joka näytät aikeesi näyttämällä vilkkua ajoissa. Muillekin kuin itsellesi. TULEE MUKAVA MIELI
Jos on oikealla kovinkin kauan, voi olla vaikeata huomata olevansa väärässä. VASSARI
Lutakon tuleva tunneli ansaitsee jo kuvaavan nimen. Olkoon siis Anaali! PAPPA
Arvoisat kansanedustajat ja ministerit! Olisikohan aika aloittaa säästäminen eduskunnasta. Te elätte kuin siat vatukossa. VELJENNE AARON
Varis hoiteli poikasiaan ja sanoi, että kai te hoidatte minua sitten kun olen vanha. Poikaset vastasivat, että hoidamme omia poikasiamme sitten. SE SIITÄ
Politiikan päkätysohjelmia tulee seurattua, kun ei parempaa viihdettä ole. Ensiksi tulee mieleen, kuka uskoo enää poliitikkoja. TÄYTTÄ HEINÄSUOPAA!!
Ministerin hallituksessa saama tieto on sisäpiiritietoa, jos sitä käyttää hyväkseen. Koskee myös Talvivaaraa! VALLAN AHNE
Siivooja, olen kollegasi, sain 2 sentin palkankorotuksen. Työnjohtajan mielestä se oli oikein. PILKKANA PIDETTY
Työtön mustasukkainen puoliso kyttää kuin pesäkololla. AH JA VOI
Varhaisjakelu jättää Jyväskylässä useista soitoista huolimatta sanomalehdet luukkuun pystyyn. JEBULIUS
Miksi mikään taho ei huolestu 35-55 -vuotiaista työttömistä ja syrjäytyneistä miehistä? On koulutusta työkokemusta, mutta ei työtä. APUA!
Kukaan ei halua Suomessa tehdä mitään ilman tukia, jopa pörssiyhtiöt. Jakavat sitten muhkeat osingot. Selvä tilaus sosialismille. HERÄÄ!
Mitä? Eikö kokoomus ajakaan tasaveroa! KLAPIL PÄÄHÄ LYÄT
Takavuosina ennustin, että reino-tossut ja karvalakki tulevat muotiin. Niin on käynyt! Nyt ennustan, että pian nuoret naisetkin pitävät lapikkaita. SISKOJEN VELI
Kaikki kansanedustajaehdokkaat lupaavat korottaa pääoma- ja energiaveroja ja vuokrat nousevat huomattavasti! Ja kansa maksaa! EI LISÄÄ VEROJA
Älä syö puskamaista hiilihydraattipainotteista ja kasvirasvaista ruokaa. Se aktivoi ja passivoi väärät geenit. SAIRASTUT
SPR lähettää 3 hoitoalan ihmistä Libyaan auttamaan. Pitäisi lähettää myös pari kirvesmiestä Uuteen Seelantiin korjaamaan järistysvauriot! KYSYN
Kokoomus elää jossain omassa virtuaalimaailmassaan. Verotus vei enemmän kuin eläkkeeni korotus toi. SE PUHEISTA!
Kasvusta saan lisää palkkaa. Viis rahvaasta. Näin toteaa Jyväskylän kaupunginjohtaja. MÄNNYNKÄPY
Voisiko joku puolue ehdottaa julkishallinnon menoleikkausta? SAAT ÄÄNENI
Susanna Huovinen, sd: Kritisoit hallitusta (Ksml 25.2.). Itse olet vastustanut eläkeindeksin korjausta ja varallisuusveron palautusta. KATSO PEILIIN!
Mikään puolue ei aja tasa-veroa, mutta kokoomuksen vero-ohjelma on selvästi muita tasaveroisempi. ÄIJÄNKÄPPYRÄ
Turkis on uusiutuva ekomateriaali. Mikään ei ole pakkasella parempi. Suosittelen vegaaneillekin! RAKASTAN MINKKIÄ
Kiitos VR! Nyt oli oikea juna myöhässä,kullankaivajat sai jatkoaikaa 15 vuotta. LAPINKULTA
Me suomalaiset olemme niin alistuneita, että päättäjät nauravat meille pyllyään repien. Meitähän saa vapaasti kyykyttää. AIKA MUUTOKSEN
Mikä on Kyllön vuodeosaston lääkäritilanne, kun ehtivät muuallekin sijaistamaan? Kuinka vanhukset voivat? VUODEOSASTO
Suomessa on sananvapaus mutta ei sanomisen vapautta. Käytös on säädetty. Pian ajattelukin. PAINETTA PELKÄÄVÄ
Muista poistaa elämästäsi voi, viina ja vieraat naiset. Äitisi käski. AUNE
Maataloustukia voidaan leikata! Ei tässä moni muukaan mitään tukia saa. Tuet vaikka terveystoimeen. ÄÄNESTÄJÄ
Kokoomuslainen (26.2.) Totuus ärsyttää, Katalan höynäytetyt ajopuut?! Ne kuuluu, joita on miljoonia. Kiitos Sinusta, Ihana Soini! SUOMI SUOMALAISILLE
Jyväskylän julkiseen hammashoitoon jonottavat tunnistaa tällä meiningillä huonosta purukaluston kunnosta. Aika tilattu maaliskuu 2010. VK
Nyt rahamiehet ketjuttaa kuulemma vaalifyrkat bulvaanien kautta. Mainoksista sen näkee: sama peli jatkuu. ARMOA KÖYHILLE
Ihmettelen, mitä tekevät kaupungin kymmenet arkkitehdit, kun kaikki ideat haetaan konsulteilta? MISSÄ LUOVUUS?
Kiitos vuokratyöntekijä, kun et paisko ostoksia marketin kassalla. ASIAKAS
Suomi kaatuu omaan kansaan, hinnat nousseet jo 3% vuosivauhdilla. Palkat -80-luvun tasoilla. Muutan ruottiin. KOHTA KAPINA TÄÄLLÄ
Pekkarinen, eikö valtion tuottavuusohjelma muka vähennä väkeä? Palvelut heikkenevät ja ihmiset ovat siinäkin eriarvoisessa asemassa. TOTUUS
Onhan se Tarja ihan kauhea kun kehtaa puolustaa sorrettuja, joista Matti ei olisi antanut edes puhua. KAIKKIKO HYVIN?
Suuri osa unionin kauniisti puhuvista valtioista on entisiä merirosvovaltoja. KANSIMIES
Jäätynyt putki halkeaa siksi, että jäätulppa laajenee enemmän kuin putkimateriaalit lämpötilan noustessa. VH
Hyvä selitys Pekkariselta, en minä, mutta kun ne muut, ja vielä enemmän. SELITTÄJÄ
Oispa elämä helppoa, jos suurin murhe ois koiranjätökset. Se valittaa, jolla ei elämässä ei muuta murhetta ole. KOIRATON
Huonosti ja halvalla rakennettujen markettien katoilta on poistettava lunta kalliilla menetelmällä. HARMAATA
Kunnan päätösvalta on siirtynyt/siirtymässä yli 50 prosenttia Jyväskylään terveyspalveluiden ja sosiaalitoimen myötä. ITSENÄINEN MUURAME?
VTT:n tutkimusjohtaja Seppo Karin tasaverokannanotto kippo kappo kaukalo (Ksml 26.2.). AMMATTITAITOAKO?
Siisteyttä: Siivoan koirani jätökset kun en enää näe rikkonaisia pulloja, tupakan tumppeja, räkälimppejä, mäyräkoiran kuoria... MYÖS NÄMÄ
Milloin luovutaan kesä-talviaikapelleilystä, Venäjä kyllästyi ja lopetti kansalaistensa kiusaamisen. MILLOIN MEILLÄ?
Turkisasian koko ydinhän on juuri ihmisen raakalaisuudessa: kuinka julmasti kohtelemme heikoimpiamme – vanhuksia, lapsia, eläimiä. Yhtä puolustuskyvyttömiä kaikki. ASIAN YDIN
Haluan itse päättää miten tuloni käytän. Palkkojen ja eläkkeiden veroihin siksi inflaatiovähennys. Mieluummin lisää kulutusveroa. SE ON OIKEIN
Ehkä suurin ”sodantarve” nousee nyt Lähi-idässä islamistien eskatologisesta tavoitteesta, jonka mukaan juutalaiset on hävitettävä. RAUNO MÄKINEN