Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.03.2012 17:08
A A A

Lyhyet 31.3.

Mitä sanoisi Jyväskylän iästä narisijat, jos heille myytäisiin vanha talo uutena talona, kun siihen on vasta tehty pieni laajennus.

Joni K. (28.3.): Anderssoniin iskenyt suuruudenhulluus. Aivan kuin Pia Viitaseen, jonka mukaan kaikki rahat EU-tukiin.

Ei Loimaa ole liitto. Se on työttömyyskassa, josta saa halvemmalla saman turvan kun punikkiliitoista!

”Ikämme työtä tehneet”: On paljon ihmisiä, jotka tehneet ikänsä pätkätöitä kovalla koulutuksella, jotta pääset käyttämään hyvinvointipalveluja.

Eikö Suomen lukioissa ole enää lainkaan poikia, kun aina vaan kuvataan ja haastatellaan tyttöjä.

Mikä mättää miehessä, kun herkästi suuttuu.

Olipa ytimekäs artikkeli kvartaalitaloudesta su 25.3. (Krogerus)! Parasta lehdessä pitkään aikaan.

Missä on järki päätöksissä? Kuinka pidetään kylät elossa jos ei rakennuslupaa saa maaseudulle?

No varmaan jenkit muka tuhoaa plutoniumin, jonka ruotsalaiset niille lahjoitti.

Jyväskylän talous heikkenee vaikka verotulot kasvaa. Kenkää vaan hallinnosta vähintään puolelle pullan mussuttajista.

JKL-konsernin osakkaana vaadin johdon, tj:n ja hallituksen vaihtoa kuten kuralla olevissa firmoissa tehdään. Hallinnon oma etu mennyt firman edelle.

Kun kuntia yhdistetään pitäisi päällikkötasoa vähentää. Ei yrityksissä jatka yhdistymisen jälkeen kaikki samat johtajat.

V. Niinistö ajaa Suomen konkurssiin tai ainakin maakunnan polvilleen jos saa olla hommassaan koko kauden. Toivottavasti järki voittaa

Jkl lakkautti paljon lautakuntia. Oli muka kalliita. Nyt ei ole virkamiehillä kontrollia. Hassaavat rahat ja ottavat lisää lainaa.

Urpilainen syönyt liikaa lihapullia ja voi liian hyvin kun omat tuntuu unohtuvan...

Ahneet yritysjohtajat ja konsultit vertaavat palkkojaan Saksan, Englannin ym. Lähes 100 milj. asukkaan valtion palkkoihin.

Vaalit käydään uurnilla, ei kadulla.

Oletko katsonut Kahdeksan surmanluotia? Ihmisen elämä parhaina vuosinaan oli työtä ja tuskaa eikä pienistä valitettu, surullinen tapaus.

Partanen! Kunhan laitat kokoomuksen päättäjät ja Anderssonin kuriin niin pärjäillään!

Nopeusrajoitushan se poistaa ruuhkat Kirristä pohjoiseen? Saadaan Helsingin kaltaiset jonot moottoritiellekin.

Teille autoilijoille, jotka hidastatte vauhtia, kun tiellä on vettä tai kuraa, kun näette jalkakäytävällä kävelijän.

Miksi Jyväskylä-Äänekoski välillä autoilijat ajaa 100 km:n alueella 80 km/h kunnes ohituskaistalla pistetään vauhti päälle ohittaessa.

Helppo yhtyä H. Krogeruksen kirjoitukseen. Sadalta siirtyi työt Kiinaan. Ja naapurista lopettaa kohta toinen tehdas. Kyykyttäminen jatkuu...

Missä hinnoissa näkyy esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden asiakaspalveluiden automatisoimisen hyödyt? Varmastikin johdon bonuksissa.

Hyvä Andersson, olet saanut Jyväskylän konkurssiin. Kyllä kannatti maksaa. Kiitos myös lakeijoille, vaaleissa tavataan.

Lähetä linkki
Sähköposti

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa