Lyhyet 7.2.
Demarit muuttakaa puolueenne nimi huutajiksi, sillä sellaisia ovat teidän johtajat Urpilainen, Heinäluoma, Kumpula-Natri, Gustafson. EI IKINÄ SDP
Nyt se on taas todistettu, että kepu pettää aina. Ja Väyrysestä tai Pekkarisesta puheejohtaja. VOI TAIVAS!
Vanha sanonta, "rotat jättää ensimmäisinä uppoavan laivan", näyttää edelleenkin pitävän paikkansa, ainakin Jämsässä. TOSI ON
Kyllö Kinkomaalle? Palaneen käry haisee. Kuka hyötyy? Potilas ei ainakaan. Älytöntä! 65V
MItä ihmeellistä Myllylän tunnustuksessa? Onhan tuo ollut tiedossa. A.R.
Heräsin minäkin kymmeniä kertoja isäni painajaishuutoihin. Äitini aina rauhoitteli häntä. YHDESSÄ JAKSOIVAT
Raitis (3.2): Juon, tupakoin, olen ylipainoinen, varakas. Maksanut veroja ikäni, ilmeisesti sinunkin puolesta. REILU MEININKI
Vinkki oikeuslaitokselle. Mainostakaa puhtaan omantunnon viikkoa, jolloin kaikista kepposista saa 60 prosentin alennuksen rangaistuksesta. VKO 13
Kaikki kansanedustajat jotka äänestivät tyhjää puhemiehen vaalissa erotkoon! ASEMA VAATII MIELIPITEITÄ
Kuten maalla (3.2). Postit tulee vasta puolen päivän jälkeen aamulehteä myöten ja viikoloppuna haetaan itse muutaman km:n päästä. Hinta sama. MAALTA
Niinistö Sauli oikeudenmukainen mies. Ei hyväksy köyhien riistoa ja rikkaille lisää. JAAKOB 2: 6
Rusilta häipyi kuulemma 80 prosenttia ystävistä Supon takia. Olivatko oikeita ystäviä? HEIKKIS-KALE
Taas kerran nähtiin, kepu pettää aina. Toivottavasti siitä huolimatta Niinistö jatkaa. HÄVETKÄÄ!
Hei haloo (3.2.), ei armeijassa tappamaan opeteta vaan puolustamaan. MIETIPÄ TARKEMMIN
Erkki Hakonen (2.2.), ei sitä Avaraa luontoa ole pakko katsoa. Mielestäni se on paras ohjelma mitä televisiosta tulee. LUONNON KIERTOKULKU
Paljonko ruoka Suomessa halpenisi, jos tämä erikoisavullistettu ja tuellistettu jne ns. maatalous täältä lopetetaan? KOKONAAN?
Niinistö jatkakoon, kansanedustajat vaihtoon. ÄRRÄPÄÄ
Mitäpä jos Andersson antaisi perusturvalautakunnan hoitaa työn, johon se on demokraattisesti valittu ja itse unohtaisi Vitapolis-visionsa! U.K.
Jaksaako (3.2.), kuinka oikeaan osuitkaan! Esimiehet hoi, avatkaa silmänne ennen kuin on myöhäistä. VÄSYNYT
Katsotaanpa Suomen kansa peiliin, mehän ne kansanedustajat sinne on valittu! NÄINHÄN SE MENEE
Nyt nähtiin edustajien oma ahneus, ei kansan tahto. Kiitos Niinistö, olet viisas puhemies! AES
Jaksaako? (3.2.): ehkä sairas työyhteisö tekee alun perintyökykyisestä työkyvyttömän jopa esimiehen johdolla. NEITOPERHO
Onko AO-ammattiopistolaisten koulupäiviä lyhennetty säästösyistä, kun bussipysäkit on täynnä jo ennen puoltapäivää? VAI LINTSAUSTAKO
Kumpi on tärkeämpää Kyllön muutossa: Kenen päätös vai että siinä odotellessa henkilökunta kärsii kosteusvaurioiden aiheuttamista terveysonhelmista? APUA
Puhemies Niinistö ja pääministeri Vanhanen ovat joutuneet eduskunnassa naisten ajojahdin ja nöyryyksen kohteeksi. ÄÄNESTÄJÄ
Sukupolvien ketju on tärkeä kaikille! Sosiaalisesti taidoton miniä ei laske lapsia anopin ja apen luo keskenään. Rikkikö menevät? 150 KM