Miksi kärsimme tietokoneongelmista?

22.1.2010 00:01

Tietojärjestelmien toimivuus on kiinnostanut minua aina, koska olen vääntänyt koodia eri menetelmillä 1970-luvulta lähtien. Aikanaan kaikki sovellukset piti saada kuntoon ennen toimitusta, mutta miten nyt voi ilmaantua yhä karmeampia ongelmia haittaamaan asiakkaiden elämää? Voiko Pihtiputaan mummo enää huolehtia eläketilistään, kun hänet on jo häädetty pankin lattialta pois?

Erityisesti pankkien ohjelmistot ovat kriisissä. Sampo Pankilla oli oma IT-kriisinsä vuonna 2008, jossa se kadotti imagonsa. Nytkään se ei tue luotettavinta selainta, Mozillaa. Saksan tietoturvatoimisto sanoi juuri Microsoftin selaimesta: Jos käytät Exploreria, se on kuin jättäisit ikkunan auki kotiisi. Jäljelle jää enää Mac ja Linux, mutta Sampo Pankki ei tue niitäkään. Kaiken kukkuraksi haittaohjelma vei juuri rahaa Nordean asiakkaiden tililtä.

Uuden EVA-raportin mukaan suomalainen IT-yhteiskunta on romahtanut Vironkin taakse. Kansallisen tason IT-ongelmille Suomi ei pysty tekemään mitään, koska Suomessa ei ole koordinoitua tutkimusta. Yliopistot ja VTT etenevät kaikenlaisten hypejen ja hopejen perässä todellisuuden ja kansalaisten ongelmat unohtaen.

IT-yrityksiä eivät asiakkaiden ongelmat kiinnosta, koska ennenkin ne on päästetty vähällä. Käyttäjät eivät vaadi toimivuutta. IT-ala on monopolisoitunut. Sen ovat aiheuttaneet ennenkaikkea suuret IT-ostajat kuten valtionhallinto. Miksi kaikki ostetaan samalta toimittajalta? Jos Microsoft olisi aidossa kilpatilanteessa, se joutuisi korvaamaan Windowsin luotettavalla uudella järjestelmällä.

Selainsovelluksia on tehty 15 vuotta, yhä paremmin työkaluin. Valitettavasti ohjelmistokehitys on sirpaloitunut niin moniin menetelmiin, että hallinta on kadotettu, mikä on johtanut organisaatioriippuvuuteen. Tämän takia työtä teetetään Intiassa asti, mutta sekään ei korjaa laatuongelmia. Tilannetta parantaisi osaamisen tason tuntuva nosto. Tarvitaan aiempaa parempia menetelmiä, joilla ongelmia voidaan tehokkaasti paikantaa, mikä oli aikanaan väitökseni aihe. Tutkimus pitää saada koordinoitua kansalliselle tasolle, muutoin Pihtiputaan mummon laittaa rahansa taas sukanvarteen.

ERKKI LAITILA tietokoneinsinööri. filosofian tohtori Jyväskylä

Kommentoi artikkelia