Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.09.2010 19:12
A A A

Opinto-ohjausta vahvistetaan

Kansanedustaja Tuula Peltonen väitti virheellisesti kirjoituksessaan (Ksml 2.9.), että budjettiriihessä olisi suunnattu rahoitusta vain opinto-ohjaajien koulutukseen. Peltonen sivuutti samalla kirkkaasti sen, että opinto-ohjaajien koulutuksen lisäksi hallitus päätti ohjata yleissivistävän koulutuksen opinto-ohjauksen vahvistamiseen 5 miljoonaa euroa ja suunnata toiset 5 miljoonaa euroa ammatilliseen koulutukseen läpäisyn tehostamiseen.

Peltosen mukaan opinto-ohjaajien koulutuksen vahvistaminen on väärä kohde. Olen täysin eri mieltä. Kun kouluissamme on tällä hetkellä arviolta 200 epäpätevää opinto-ohjaajaa, ei oppilaiden ajantasainen ja asiantunteva ohjaus ole taattu.

Pätevien opinto-ohjaajien saatavuuden varmistamiseksi hallitus päätti käynnistää kolmevuotisen opojen koulutuksen laajennusohjelman ja ohjasi siihen 1,2 miljoonaa euroa.

Peltonen on oikeassa siinä, että oppilaaan ohjausta tarvitaan lisää. Tähän toimeen on jo tartuttu. Käynnistän tänä syksynä lukioiden opinto-ohjauksen kehittämiseksi pilottihankkeet, joita laajennetaan ensi vuonna. Lukioiden hakuaika ohjelmaan päättyi viime viikolla. Henkilökohtaisen jatko-opintosuunnitelman tekeminen jokaiselle lukiolaiselle sekä työelämäyhteyksien vahvistaminen toisella asteella ovat erinomaisia keinoja tukea onnistuneita opiskeluvalintoja.

Ammatillisessa koulutuksessa käynnistetään budjettiriihen päätöksellä maan kattava kolmevuotinen läpäisyn tehostamisohjelma, jolle on varattu vuoden 2011 talousarviossa 5 miljoonaa euroa. Ohjelman tavoitteena on kehittää ja käynnistää uusia toimenpiteitä läpäisyn tehostamiseksi ja opintojen nopeuttamiseksi. Samalla parannetaan opiskelijahuollon toimivuutta.

Uudistukset ovat osa opintojen sujuvoittamiseen ja työurien pidentämiseen liittyvää työtä. Tähän linkittyy myös Peltosen mainitsema korkeakoulujen opiskeljavalintojen uudistus, joka tehdään yhteistyössä korkeakoulujen kanssa. Budjettiriihen päätöksellä on käynnistetty yhteisen sähköisen hakujärjestelmän rakentaminen ammattikorkeakouluille ja yliopistoille. Käyttöön järjestelmä saadaan 2013 valinnoissa.

HENNA VIRKKUNEN opetusministeri

Seuraa meitä myös Facebookissa