Ikäihmisten ryhmäni "Mallan Kamarin" kolme yli 90-vuotiasta naista asuvat Cygnaeus-puiston vierellä, kerrostaloissa ilman parveketta. Tänä tulikuumana kesänä jolloin ikkunoita ei kuumuuden vuoksi ole voinut pitää auki, he ovat kaivanneet päästä viereiseen puistoon varjoon edes hetkeksi, penkille puun alle. Juuri pitemmälle he eivät jaksa kävellä, rollaattorin turvin hitaasti sinnekin.
Ikäihmiset vanhassa pappilassa toimivaan keskustan diakoniapiirin ryhmääni tulevat juuri näiden pappilaa ympäröivien neljän korttelin alueelta. Kahdeksan toimintavuoden ajalta tiedän, että vanhuksia, jotka elävät yksin kerrostalojen kuumuudessa pääsemättä ulos, on paljon.
Jyväskylän kaupungin vanhustenhoidon motto "kaikki hoidetaan kotona loppuun asti" on ajatuksia herättävä lausuma. Jos näin halutaan toimia, tulisi ennenkaikkea ennaltaehkäistä syrjäytymisen, yksinäistymisen, jopa itsetuhoisuuden syntymistä.
Kotihoidoksi ei riitä se, että esimerkiksi 88-vuotiaan, dementoituneen vanhuksen luona käydään vaikka kolme kertaa päivässä, noin 15 minuuttia kerrallaan - muun ajan hän on kuumassa kerrostalossa yksin. Kotihoidon ihmiset antavat ruuan ja lääkkeet ja sanovat näkemiin.
Tarvitaan pikaisesti ennaltaehkäisevää toimintaa: vapaaehtoisten kartoitus, ikäihmisten riittävä ystäväpalvelu, virikkeellisiä korttelikerhoja - ja niiden "vetäjien" koulutusta.
Jos meidän ikäihmisten toivotaan asuvan loppuun asti kotona ja säilyvän toimintakykyisinä, liikkuvan ja käyvän lenkillä, niin lisää penkkejä kävelyteiden varsille - vajaan kilometrin välein, jotta välillä voimme levähtää ja sitten taas jatkaa ponnistelua ja liikunnaniloa. Esimerkiksi kauniin Palokkajärven rantatiellä ei ole penkin penkkiä!
Miten paljon kaupungin rahoja säästyisikään tämän ennaltaehkäisyn avulla! Siirtyisi joutuminen Kyllöön ja Kangasvuoreen, vähenisivät vanhusten itsemurhat. Ja moni masennus hälvenisi ystävien löydyttyä, terveyskeskuskäynnit harvenisivat ja löytyisi elämänilo.
