Lukioliikelaitosjohtokunnan jäsen Aki Ruotsala (kesk.) kirjoitti kärkevästi mielipidekirjoituksestani.
En tiedä mitä johtokunnan jäsen Ruotsala tavoittelee, mutta itse ajattelen edelleen, että vaikuttamisen aika on aina siihen saakka, kunnes lopullisia päätöksiä tehdään. Demokratiaan kuuluu se, että toisinaan asiat etenevät oman näkemyksen mukaan, toisinaan eivät. Oleellista on toimia tehtyjä päätöksiä noudattaen. Parhaimmillaan jotkut meistä päätöksentekijöistä osaavat tarvittaessa myös kyseenalaistaa aiempia ratkaisujaan, tai jopa myöntää omat virhearvionsa.
Mitä tulee ”vaivaantumisesta paikalle” johtokunnan kokouksiin, olen kertonut jo viime syyskuussa julkisesti (mm. KSML) elämäntilanteeni vaativan jossain määrin luopumista ja poissaoloja luottamustoimista.
Lopuksi todettakoon se, minkä useissa eri poliittisissa ryhmissä vuosien varrella vaikuttanut Ruotsalakin varsin hyvin tietää. Tässä vaiheessa verkkoprosessia olemme mitä ilmeisimmin samaa mieltä siitä, mitä tulee keskusta-alueen lukioverkkoratkaisuun. Tuhannen oppilaan suurlukioita en ole koskaan kannattanut, enkä tule kannattamaan. Valitettavasti en päässyt vaihtoehtoesitystä kannattamaan tammikuun kokoukseen omien oppilaitteni arvointikeskustelujen vuoksi.
Uskon, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa parhaiten avoimella, rehellisellä ja rakentavalla keskustelulla.
Mari Kyllönen
Lukioliikelaitoksen
johtokunnan jäsen (kok.)
Jyväskylä, Kuikka
Keskustelua aiheestaTutkijaNN
7.2.2012 9:03:41Hassua, miten kaksi tikkakoskelaista kokoomuspiireihin kuuluvaa keskustelee lehden välityksellä. Eikö tuo jo ole naurettavaa?Vastauksia: 39Osallistu keskusteluun