Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.07.2010 17:50
A A A

Valtion surkeaa omistajapolitiikkaa

Valtio-omisteinen Stora Enso sulkee kaksi paperikonetta Varkaudessa. Valtion omistajaohjauksesta vastaava kokoomuslainen ministeri Jyri Häkämies on hiljaa. Valtion omistajapolitiikka on hukassa.

Paperikoneiden lakkauttaminen on tyhmää talouspolitiikkaa. Sen seurauksena paperimaa Suomi menettää omavaraisuuden sanomalehtipaperin osalta. Jatkossa yhä suurempi osa suomalaisista sanomalehdistä painetaan ulkomaiselle tuontipaperille. UPM:n Kaipolan tehdas Jämsässä ei ehdi tuottamaan kaikkea tarvittavaa sanomalehtipaperia. Lakkautettavien Stora Enson Varkauden paperintehtaan koneiden korvaajia ei löydy edes yhtiön omista ulkomaisista tehtaista.

Paperikoneiden lakkautus on teollisuus- ja talouspoliittinen virhe, mutta se on myös kova isku paperiteollisuuden ammattitaitoisille työntekijöille ja toimihenkilöille. Valtio ja Stora Enso työnantajina eivät arvosta ammattitaitoisia työntekijöitään, vaan lakkautuspäätös on kuin märkä rätti vastoin naamaa. Samalla on yhä suurempi vaara, että Suomesta häviää yhä enemmän alan korkeaa suomalaista osaamista ja ammattitaitoa.

Kun valtio on suoraan ja Kelan kautta Stora Enson suurin omistaja, on valtiolla mahdollisuus puuttua yhtiön lakkautuspäätökseen. Mikäli valtion omistajaohjaus on yhtä hampaatonta kuin tämä Varkauden paperikoneiden lakkauttamispäätös osoittaa, valtion omistajaohjauksesta vastaava yksikkö ja siitä vastaava puolustusministeri Jyri Häkämies ansaitsisi eduskunnan epäluottamuksen toimistaan tai paremminkin toimettomuudestaan.

RISTO KUISMA kansanedustaja (sd.) TUULA PELTONEN kansanedustaja (sd.)

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Seuraa meitä Facebookissa