Äänekoskelle uutta elinvoimaa

Monessa kunnassa mietitään, kuinka edistää kunnan elinvoimaa. Samalla pohditaan, näivetytäänkö vai kehitytäänkö. Äänekosken slogan on ”Äänekoski kehittyy vauhdilla”. Se tuo mieleen ensimmäiseksi metsäteollisuuden investoinnit paikkakunnalle. Kaupungillakin on erittäin tärkeä rooli tuottaa elinvoimaa vahvistavia fasiliteetteja.

Äänekosken kaupunginhallitus teki 4.9. yksimielisesti rohkean päätöksen Äänekosken tulevaisuuden eteen esittämällä valtuustolle periaatepäätöksen hyväksymistä jäähalli-, monitoimihalli-ja ylipainehallihankkeiden toteuttamisesta sekä liikuntatalon peruskorjauksesta.

Hankkeiden toteutuksessa olisi mukana monitoimihallissa yksityinen yritys, jäähallissa kaupunkikonsernin yhtiö ja ylipainehallissa ja peruskorjauksessa kaupunki. Uskon että hankkeet edistävät vahvasti Äänekosken vetovoimaa ja vahvistavat tunnettavuutta liikuntakaupunkina. Hankkeet edistävät myös kuntalaisten hyvinvointia.

Käyttötalouden näkökulmasta, kun ja jos hankkeet toteutuvat, on välttämätöntä, että Hiskinmäen ja Asemakadun kiinteistöistä luovutaan. Talousjohtajan laskelmien mukaan jos se onnistuu, käyttötalouden menot pienenevät nykyiseen tilanteeseen nähden merkittävästi. Samalla äänekoskelaiset saavat hyvät puitteet liikkumiseen, kori- ja jalkapalloon, jääkiekkoon, keilailuun, yleisurheiluun jne.

Rohkeilla tulevaisuuteen suuntautuvilla päätöksillä autamme kotikuntamme kehittymistä ja ehkäisemme näivettymistä. Meillä ei todellakaan ole varaa jäädä näivettymään ja lepäämään laakereillemme.

Liikuntahoitotutkimusten mukaan kesto- ja voimaharjoittelun hoitoyhdistelmä johtaa ihmisten toimintakyvyn paranemiseen, on tauti mikä tahansa.

Kuntalaisten aktivointi ja edellytysten luonti liikkumiseen ja itsestään huolenpitoon on merkittävää myös kansantaloudellisesti. Vierivä kivi ei todellakaan sammaloidu.

Leila Lindell

kaupunginhallituksen jäsen

kaupunkinvaltuutettu (kesk.)

Äänekoski

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Nyt viikatteet töihin!

Lyhyet

Kieli ei ole neutraalia

Lyhyet

Moskovan kirjastot ja yliopisto rauhallisia

Kotihoito edustaa varhaiskasvatuksen eliittiä

Lyhyet

Kohti tasapainoista kaupunkipolitiikkaa

Opettajani, miten puutut rasismiin?

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.