Rikollisuuden, varsinkin ryöstöjen ja murtojen määrä on selkeässä laskussa. Tätä Tilastokeskuksen puolivuotiskatsauksen perjantaiaamuista tietoa oli vaikea uskoa todeksi, kun viestimet samaan aikaan kertoivat poliisin etsivän aseistautunutta ryöstäjää Helsingissä, piirittävän aseistautunutta miestä Miehikkälässä, tutkivan vakavaa puukotusta Oulaisissa sekä edistyneen Porvoon kolmoissurman laittoman surma-aseen hämäräkauppojen selvittelyssä.
Mutta Tilastokeskuksen mukaan ryöstöjen määrä putosi alkuvuodesta 13 prosenttia viimevuotisesta. Ryöstöjä ilmoitettiin hieman yli 700 eli vähemmän kuin kertaakaan vastaavana aikana koko tällä vuosituhannella.
Murtoja tehtiin alkuvuonna lähes 30 prosenttia vähemmän kuin alkuvuonna 2005. Murtojen määrä on laskenut jo viisi vuotta.
Rattijuopumuksia tuli ilmi alkuvuonna vähemmän kuin yhtenäkään vuonna sitten 1990-luvun puolivälin. Tilastokeskuksen mukaan rattijuopumukset vähenivät tammi-kesäkuussa 13 prosenttia edellisvuodesta. Alkuvuonna rattijuopumuksia tuli silti ilmi noin 10 000. Vuonna 2007 vastaava luku oli 13 500.
Selkeänä piikkinä rikostilastoissa näkyvät poliisille ilmoitetut raiskaukset, joiden määrä lisääntyi yli kolmanneksella viimevuotisesta. Tammi-kesäkuussa poliisille ilmoitettiin lähes 460 raiskaustapausta, kun niitä 2000-luvulla on ollut alkuvuodessa keskimäärin noin 300, mutta Tilastokeskuksen mukaan lisäys johtuu yhteen rikosilmoitukseen kirjatusta useasta teosta useamman vuoden aikana.
Loppujen lopuksi alkuvuosi ei silti näytä olevan poikkeuksellinen. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen tietoon tuli kaikkiaan yli 200 000 rikosta, suurin piirtein saman verran kuin vuotta aiemmin. Lisäksi kirjattiin yli 250 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.
Varsinkin liikenteen rikostilastoja lukiessa pitää aina muistaa, että niitä voi kaunistaa paitsi lainkuuliaisuuden kasvu myös valvonnan heikkeneminen. Sydänkesä näkyy kaikenlaisena liikennekurin höltymisenä, vaikka se ei rikostilastoissa ilmene kuin vasta vuodenvaihteessa. Niissä tilastoissa näkyvät myös heinäkuun helteet. Kuumuus on aivan liian usein veruke holtittomalle juopottelulle, jonka törmäilyjä puidaan käräjillä. Valistava iskulausepari "jos otan, en aja - jos ajan, en ota" näyttää valitettavan monilla kääntyvän kolmanneksi maksiimiksi: "Jos en aja, niin otan."