Pääkirjoitukset

Demareiden sanoma ei mene perille Euroopassa

Sosiaalidemokraateilla menee huonosti Euroopassa.

Suomessa presidentinvaalien lopputulos lienee sosiaalidemokraattien huonoin vaalitulos koskaan. Paikkansa jättävän puoluesihteeri Mikael Jungnerin mielestä puolue epäonnistui ennen kaikkea sosiaalisen median verkostojen rakentamisessa.

Ruotsissa paikkansa jättänyt sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Håkan Juholt oli vaikeuksissa lähes koko lyhyen puoluejohtajauransa ajan. Kulukorvausskandaali ja epäilyt valehtelemisesta puoluejohdolle olivat ikävää jatkoa edellisen puoluejohtajan Mona Sahlinin skandaaleille. Puolueen kannatus on historiallisissa pohjalukemissa.

Britanniassa konservatiivien kannatusero työväenpuolueeseen on jo viitisen prosenttia. Espanjassa konservatiivit löivät sosialistit syksyn parlamenttivaaleissa. Saksassakin sosiaalidemokraatit ovat olleet alamaissa syksyn 2009 historiallisen kovasta vaalitappiostaan lähtien.

Suunta näkyi jo europarlamentin vaaleissa kesällä 2009, jolloin ajan piti olla vasemmistolle erityisen otollinen. Sosialistit halusivat maailmantalouden kriisiyttäneen säätelemättömän finanssikapitalismin kuriin, mutta vaaleissa keskustaoikeisto vahvistui sosiaalidemokraattien kustannuksella.

Sosiaalidemokratia ei näytä tarjoavan äänestäjille innostavaa ja uskottavaa vaihtoehtoa globalisaation ja uusien ympäristöarvojen puristuksessa. Demareiden ääniä vuotaa niin vihreille, populistisille ja muukalaisvihamielisille arvokonservatiiveille kuin myös aivan uusille ja demareita radikaalimmille yhteiskunnallisille liikkeille. Monissa katsannoissa yhteiskunnan todellinen jako kulkee nykyään muualla kuin linjalla oikeisto–vasemmisto, ja sosiaalidemokraateja pidetään oikeistoon vertautuvana osana samaa konservatiivista yhteiskunnan valtarakenteiden establishmentia.

Jungner lienee vaalitulosanalyysissaan ainakin oikeilla jäljillä. Seuraavan kerran oikeisto ja vasemmisto ottavat Euroopassa näyttävästi mittaa ja tarjoavat vaihtoehtojaan Ranskan keväisissä presidentinvaaleissa.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset