Pääkirjoitukset

Eläke-etuus olisi symbolinen viesti

Väki on taas vaihtunut kasarmeilla. Perjantaina varusmiespalveluksesta kotiutui vajaat 10 000 varusmiestä, ja maanantaina palveluksensa aloitti noin 14 000 uutta alokasta. Varusmiespalveluksen suorittaa nykyään 70-75 prosenttia asevelvollisista.

Rotaation yhteydessä Varusmiesliitto muistutti aiheellisesti, että varusmiespalveluksensa loppuun suorittavat ovat epätasa-arvoisessa tilanteessa verrattuna palveluksesta vapautettuihin ikätovereihinsa sekä ikäluokkansa naisiin.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa hyväksyttiin lakimuutos alle kolmevuotiaan lapsen hoidon sekä opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä ja eläkekertymän aloitusikäraja laskettiin 18 vuoteen. Varusmiehet jätettiin uudistuksen ulkopuolelle.

Varusmiesten päivärahan määräytymisperusteet pitää päivittää. Savukerasian hinta eli "röökiaski-indeksi" varusmiesten päivärahan perusteena ei ole ole nykyaikaa eikä palvele yhteiskuntapolitiikkamme yleisiä päämääriä. Tärkeä yhteiskunnallinen signaali asevelvollisuuteen nojaavan maanpuolustuksen merkityksestä olisi varusmiesten eläke-etuus. Vaikka se ei vielä varusmiehen lompakossa näkyisikään, se lisäisi konkreettisesti järjestelmän hyväksyttävyyttä nuorten parissa. Miksi opiskelu kerryttää eläkettä mutta varusmiespalvelus ei?

Seuraa meitä myös Facebookissa