Europarlamentaarikkojen avustajien palkkioista on valmistunut selvitys. Monia epäkohtia, jopa väärinkäytöksiä, on havaittu.
Parlamentin avustajabudjetti on 146 miljoonaa euroa. Edustajat saavat 16 914 euroa kuukaudessa avustajiensa työn kustantamiseen. Könttäsummien kohdentaminen jää lähinnä parlamentaarikon omalle vastuulle. Joku avustaja ansaitsee vain ehkä vajaat 900 euroa, mutta jonkun toisen työ arvioidaan 7 500 euron arvoiseksi. Menettelyt ovat kovin kirjavat. Näin mittavia eroja on hankala puolustaa oikeudenmukaisiksi.
EU tunnetaan löysästä ja hulppeasta taloudenpidosta. Paljon on puhuttu kotimaan matkojen ylimittaisesta hyvittämisestä. Parlamentaarikoille maksetaan bisnesluokan mukaiset lennot siihen katsomatta, mikä on matkan todellinen hinta.
Kyseessä on roheva rahastamisen automaatti. Kuitteja ei tarvita. Jos näin meneteltäisiin EU:n ulkopuolisissa arkiyhteisöissä, kyseessä olisi selkeä ja paheksuttava veronkierto. Se johtaisi oikeudellisiin selvittelyihin.
EU:n käytänteiden julkistaminen ja saattaminen yleisen kansalais- ja valtiomoraalin mukaiseksi on ainoa oikea tulevaisuuden lähtökohta. Mikäli EU ei ole tähän valmis, se rapauttaa uskottavuuttaan ja arvostustaan ihmisten silmissä. Tämä puolestaan vaarantaa ennen pitkää unionin elämisen.
Avustajapalkkioiden raportin julkisuus on pelkästään kohtuullista. Salailu on huvittavaa. Se osoittaa unionin poliitikoilla olevan peiteltävää.
Mikäli rikoksia on tehty, syyllinen on niistä vastuussa. Enin osa löysyyksistä lienee poistettavissa uusilla säännöillä ja asiallisella valvonnalla. Ajojahtien välttäminen on järkevää, mutta tämä ei saa merkitä selkeisiin rikkomuksiin hairahtuneiden päästämistä seuraamuksitta.
EU voisi ottaa parlamentaarikkojensa avustajat palkkalistoilleen. Avustajia kohdeltaisiin tällöin yhtäläisillä periaatteilla. Saumaa kyseenalaisiin sumplimisiin ei avautuisi.