Pääkirjoitukset

Haavisto ja Väyrynen yllättivät Keski-Suomessa

Valtiollisten vaalien tulos on aina yllätys, vaikka mielipidekyselyjen osoittama päälinja toteutuisikin. Keski-Suomessa presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen yksi yllätys oli Pekka Haaviston (vihr.) huomattavasti ennakoitua suurempi kannatus erityisesti Jyväskylässä. Haavisto sai Jyväskylässä 25,7 prosenttia äänistä. Maan kaupungeista vain Helsingissä hänen kannatusosuutensa (31,7) oli suurempi kuin Jyväskylässä.

Haaviston vahva kannatus maakuntakeskuksessa ja Paavo Väyrysen (kesk.) menestys maakunnassa merkitsevät sitä, että vaalien ennakkosuosikin ja ykkösijalle yltäneen Sauli Niinistön (kok.) voitto jäi Keski-Suomessa huomattavasti pienemmäksi kuin maassa keskimäärin. Niinistö sai koko maassa 36,9 prosenttia äänistä, mutta Keski-Suomessa vain 30,4 prosenttia.

Vaikka presidentinvaalit ovat vahvasti henkilövaalit, avaa tulos kiintoisia näkymiä puolueiden mahdollisiin kannatusmuutoksiin Keski-Suomessa ja erityisesti Jyväskylässä.

Vihreille Jyväskylässä ja keskustalle maakunnassa presidentinvaalin tulos on vahva perusta ensi syksyn kunnallisvaaleihin. Sama koskee kokoomusta, vaikka Niinistön kannatus jäikin Keski-Suomessa valtakunnallista vaatimattomammaksi.

Kiistattomin voittaja Jyväskylässä oli kuitenkin Haavisto. Voitto on tärkeä vihreille Keski-Suomessa, sillä puolueen menestys on ollut Jyväskylässä huomattavasti vaatimattomampaa kuin yleensä yliopistokaupungeissa. Missä määrin Haaviston menestys heijastuu vihreiden kannatukseen syksyn kuntavaaleissa, on kiintoisa kysymys. Silti Haaviston suosio riippumatta toisen kierroksen tuloksesta antaa vihreille uutta virettä Jyväskylässä ja ainakin jossakin määrin maakunnassa.

Väyrysen saavuttama 22,1 prosentin kannatus Keski-Suomessa on keskustalle hyvä lähtökohta kuntavaaleihin. Menestys pienissä ja syrjäisissä kunnissa näyttää ainakin Väyrysen kannatuksen perusteella lähes varmalta. Sen sijaan keskustan suuri haaste on yhä kannatuksen vahvistaminen väkilukuaan kasvattavissa kaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset