Pääkirjoitukset

Haavisto toi historiallisen menestyksen vihreille

Pekka Haaviston (vihr.) nousussa on jo moneen kertaan toisteltu olevan kyse vastapainosta eduskuntavaalien tulokselle. Haaviston toinen sija kertoo halusta nostaa esille humaaneja arvoja kuten vähemmistöjen kunnioittamista ja ihmisoikeuksia. Haavisto sai ääniä monenlaisilta ihmisiltä mutta myös niiltä, jotka ovat kyllästyneet syrjintään ja vihapuheisiin.

Sauli Niinistö (kok.) on arvoissaan samoilla linjoilla, mutta konservatiivisemmassa muodossa.

Niinistön ja Haaviston ero näkyy selkeimmin arvokonservatiivi–liberaali-akselilla.

Niinistö edustaa tuttuja turvallisia porvarillisia arvoja niiden perinteisessä mielessä. Haavisto puolestaan edustaa porvarillisten arvojen suvaitsevampaa linjaa ja myös punavihreää ajattelutapaa. Tämä vetoaa etenkin nuoriin äänestäjiin.

Puolepolitiikalla ei näissä vaaleissa näytä olleen suurta painoarvoa. Suuri osa äänestäjistä valitsi ensisijassa henkilön – ei puoluetta. Henkilövaalin korostuminen oli selvempää kuin muutamissa edellisissä presidentinvaaleissa.

Kakkoskierroksella tuskin tarvitsee taittaa peistä Suomen kuulumisesta Euroopan unioniin. Molemmat ehdokkaat ovat kansainvälisesti suuntautuneita ja EU-myönteisiä. Kumpikin puhuu suvaitsevan Suomen puolesta.

Vaalitulos kertoo myös suomalaisten suuren enemmistön suvaitsevaisuudesta. Nyt ei äänestetty protestia tai jotakin asiaa vastaan vaan valittiin kunkin mielestä parasta ehdokasta.

Vihreydestä olisi voinut tulla Haavistolle kompastuskivi. Hän kuitenkin onnistui kampanjassaan neutralisoimaan vihreytensä taka-alalle. Hän sai kannatusta nyt aiemmin vihreitä vierastaneilta. Siksi vihreille ensimmäisen kierroksen tulos on jo suuri voitto sinänsä. Koskaan aikaisemmin vihreillä ei ole ollut näin suurta kannatusta valtakunnallisissa vaaleissa.

Kolmas voittaja oli keskusta, joka saa lisää itsevarmuutta Paavo Väyrysen hyvästä menestyksestä.

Vaalin tulos ei loppujen lopuksi ollut suuri yllätys. Sunnuntain tulos noudatti mielipidetiedustelujen ennusteita. On mielenkiintoista nähdä, miten ihmisten mielipiteet vaalien toisella kierroksella lähtevät jakautumaan.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset