Sunnuntaisuomalaisen tärkeässä jutussa toimittaja tekeytyi alaikäiseksi tytöksi internetin keskustelupalstoilla, sai lukuisia seksiehdotuksia aikuisilta miehiltä ja tapasikin heitä.
Toimitus luovutti jutunteossa kertyneet yhteystiedot poliisille. Miehet selvinnevät yrityksistään ilman seurauksia vaikka yrittivätkin ostaa seksiä alaikäisiltä. Rikosta ei tapahtunut, kun alaikäinen osapuoli olikin aikuinen. Vilkas keskustelu aiheesta jatkuu.
Seksin ostaminen alaikäiseltä on rangaistavaa. Raja rikkoutuu jo yrittämisestä. Aikuinen rikkoo lakia jo keskustellessaan seksuaalissävytteisesti alle 16-vuotiaan kanssa.
Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa poliisi ei voi tekeytyä alaikäiseksi tavoitellakseen seksuaalirikollisia. Poliisin peitetoimintaan tarvittaisiin jo tiedossa oleva törkeä rikos ja käynnissä oleva tutkinta.
Pelastakaa Lapset ry:n mukaan tyttöjen ahdistelu netissä on hälyttävän yleistä. Nuorten uhrien kynnys tehdä häirintä- ja hyväksikäyttötapauksista rikosilmoitus on korkea. Uhkailu, häpeä ja pelko voivat vaientaa uhrin loppuelämäkseen. Vanhempien vastuuta ei voi kyllin korostaa - mutta eihän tukea saa edes kotoa, jos sielläkin on pedofiili. Nimimerkki Unikeon sanoin vastuu onkin meillä kaikilla, ja se on yhteinen. Pahinta on hiljaisuus, hyvien ihmisten hiljaisuus.