Pääkirjoitukset

Kaivosmiehet eivät ole mannekiineja

Sortuneeseen kaivokseensa loukkuun jääneiden 33 chileläisen kaivosmiehen pelastamisesta on paisunut valtava kansainvälinen näytelmä. Se on tositeeveetä, joka myy. Niin ei pitäisi olla.

Miehet ovat olleet kuumassa loukussaan elokuun alusta lähtien. Heidän luultiin jo kuolleen sortumassa, mutta etsintäporauksissa heiltä saatiin elonmerkki. Nyt miesten ainoa yhteys ulkomaailmaan on kapea huoltokuilu. Pääsy maan pinnalle voi viedä kuukausia.

Asiantuntemustaan eristyksen kokemuksista tarjoavat niin Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan psykologit ja astronautit kuin Andien vuoden 1972 lento-onnettomuudesta selvinneetkin. Kaivoskuilujen suulla kohoaa omaisten "Toivon leiri" ja paavi Benedictus rukoilee miesten ja heidän omaistensa puolesta.

Omaisten ja muun maailman tuki on varmasti tärkeää kaivosmiehille, jotka toistaiseksi ovat selviytyneet hyvin. Sen sijaan kaikki yritykset rakentaa suuresta tragediasta kansallisen ylpeyden aihe ovat vastenmielisiä.

Chileläistietojen mukaan presidentti Sebastian Pineda olisi painostanut pelastajia tuloksiin 18. syyskuuta mennessä. Tuolloin Chile juhlii Espanjasta itsenäistymisensä 200-vuotisuutta.

Aikarajat voi unohtaa. Tärkeintä on pelastettavien turvallisuus. Kyse on sentään ihmishengistä.

Seuraa meitä myös Facebookissa