Pääkirjoitukset

Kesätyö on näytön paikka puolin ja toisin

Moni nuori jännittää juuri nyt paitsi alkavien ylioppilaskirjoitusten myös kesätyöpaikkansa puolesta. Kesätyömarkkinoilla eletään kiihkeintä työnhakuvaihetta. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yrityksillä on nuorille tarjolla kesätyöpaikkoja vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna, 130 000.

Monet Keski-Suomen kunnat ottavat nuortensa kesätyöllistämisen vakavasti. Esimerkiksi Karstulassa 30 paikkakunnan nuorta saa kunnalta kesätyöpaikan. Etusijalla ovat nuoret, jotka eivät olleet kunnan töissä viime kesänä. Lisäksi kunta avustaa nuoria saamaan kesätöitä paikkakunnalta kunnallisella avustuksella työnantajalle. Peruskoulun päättäville on oma väylänsä, vapaaehtoisella yhdistyspohjalla toimiva kesätyötoimisto.

Pihtiputaalla kunta tukee nuorten kesätyöllistämistä viime vuoden tapaan ja lukion kotisivuilla töitä hakevat lukiolaiset kertovat osaamisestaan Tarjolla töihin -sivulla. Kinnulassa kunnanhallitus päättää tulevan kesän tuista yrityksille nuorten työllistämiseksi kokouksessaan maanantaina.

Tällainen kuntien ja koulujen aktiivisuus on tärkeää, sillä nuorille kesätyöpaikka on mitä parhainta syrjäytymisen ehkäisyä. Työ avartaa nuoren sosiaalisia verkostoja ja taitoja ja siitä tuleva palkka tuo oikeutettua taloudellista itsenäisyyttä.

Palkan lisäksi nuorille tärkeää on työtodistus. Se alentaa seuraavien hakujen kynnystä niin työelämässä kuin opinnoissakin.

Nuoret suhtautuvat itse haettuun kesätyöpaikkaansa varmasti vakavasti. Tärkeää onkin, että he myös saavat asiallisen kuvan työelämästä. Se, miten nuoret otetaan kesätyöpaikassaan mukaan työyhteisöön, vaikuttaa suoraan työnantajan maineeseen ja epäsuoremmin nuorten käsityksiin koko työelämästä.

Valinnoista on ilmoitettava asiallisesti, myös valitsematta jääneille. Työt on sovittava selvin sopimuksin ja niistä pitää saada todistus. Nämä kaikki ovat asioita, jotka työnantajien on otettava vakavasti, sillä samalla tulevia työntekijöitä sosiaalistetaan työelämän pelisääntöihin.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset