Keuruusta on kehittynyt SM-hiihtojen kaupunkina valtakunnallisesti tunnettu talvurheilukeskus.Tänään perjantaina alkavien kolmipäiväisten SM-hiihtojen järjestelyt sujuvat jo rutiinilla, sillä keuruulaisella on aikaisempaa kokemusta SM-kisakaupunkina vuosilta 2007, 2008 ja 2010. Jo vuonna 2001 Keuruulla järjestettiin nuorten SM-hiihdot.
Keuruu on saavuttanut kovalla työllä hiihtikaupungin aseman ja maineen. Kaiken takana on hyvin organisoitu järjestelykoneisto. SM-hiihtojen isännöiminen ei ole Keuruun Kisailijoille pikkujuttu. Ratkaisevaa on keuruulaisten sitoutuminen suuren urheilutapahtuman järjestämiseen. Keskeisin avainhenkilö ja vastuunkantaja on kilpailujohtaja Veikko Ahonen. Järjestelyjen onnistumisen takaa jo perinteisesti 250-henkinen talkooporukka
Vähäinen merkitys ei ole myöskään sillä, että Keuruun kaupungin johdossa on oivallettu hiihtokaupungin maineen merkitys.
Suomenmestaruuksista hiihdetään Keuruulla ihanteellisissa olosuhteissa. Lunta on riittävästi ja todennköisesti viikonloppuna on juuri sopiva pakkassää.
Keuruun SM-hiihdot sijoittuvat maailmancapin kisaohjelman väliin sydäntalven ainoana kotimaisena kisana, jossa ovat mukana kaikki hiihdon kärkinimet.
SM-hiihdoista tekee sekä urheilijoille että yleisölle mielenkintoisen myös se, että kisaohjelmaa on kehitetty. Tänään hiihdetään ensimmäisen kerran SM-kisojen historiassa prologi. Kysymyksessä on perinteisellä tyylillä hiihdettävä kisa, joka määrittää lähtöjärjestyksen seuraavan päivän takaa-ajohiihtoon.
Yksi prologin ennakkosuosikeista on Jämsänkoksen Ilveksen Anssi Pentsinen. Hänen lisäkseen Keuruulla tavoittelee Suomen mestaruuksia muitakin maakunnan hiihtäjiä. Pentsisen seurakaveri Jussi Simula on yksi maakunnan huippuhiihtäjistä. Keuruulaiset jännittävät aivan erityisesti oman pitäjän hiihtäjän Matti Aallon puolesta. Aalto ylsi kaksi vuotta sitten Keuruun SM-ladulla neljänneksi.