Toisen maailmansodan aikana koulut toimivat epäsäännöllisesti. Syksyllä 1942 myös Jyväskylän Lyseo alkoi varsin myöhään marraskuussa. Uusien oppilaiden sisäänpääsykuulustelut oli kuitenkin pidetty ja tarjokkaita testattu monissa aineissa. Niihin kuului yhtenä maantieto, jota kuulusteli lehtori Lauri Helle, joka kysyi vuoroon tulleelta pieneltä pojalta, "Mitä näkyy Puijolta?" Puijolta? Miksi ei Harjulta, jonka alapuolella Lyseo sijaitsi. Lehtori Helle oli nuorempana ollut opettajana Kuopiossa ja sattui tietämään, että pienen pojan äiti oli kotoisin sieltä ja oletti aivan oikein, että jollakin matkalla poika oli viety Puijolle. Mitä kuulusteltava vastasi, sitä en enää muista enkä muista koko sisäänpääsykuulustelustakaan muuta kuin, että minut hyväksyttiin Jyväskylän Lyseoon. Tuo minulle osoitettu kysymys oli niin odottamaton, että vain se on jäänyt mieleeni.
Helteen kysymys meni suoraan ytimeen, uteliaisuuteen ympärillämme olevasta maailmasta. Jyväskylän Lyseoon pyrkivälle se oli tavattoman vaikea tehtävä.
Tämän saman vaatimuksen oli ensimmäinen rehtori Gottlieb Leopold Pesonius ilmaissut koulunsa avajaisissa lokakuun 1. päivänä 1858 seuraavin sanoin.
"Rakastettu isänmaamme, joka aina toivoo ja luottaa kasvavasta nuorisosta kerran saavansa miehiä, soveliaita ja valmiita, hänen kunniatansa ja arvoansa valvomaan ja puolustamaan, tämä isänmaa vaatii meiltä, ettemme mekään, niin paljon kuin meihin tulee, tätä hänen toivoansa ja luotamustansa turmelisi ja pettäisi. Pyytäkäämme nyt yksin tuumin tätä tärkeätä toimeen saada. Olkoon veljellinen sopu ja ystävyys aina keskellämme asuva ja pysyvä. Se on toivoni, se on pyyntöni."
Lyseon perustaminen uhkarohkea yritys
Minä puolestani olen varma, että kaikki Lyseon oppilaspolvet tähän päivään saakka ovat isänmaataan kunnialla puolustaneet ja täyttäneet rehtori Pesonius odotukset.
Jyväskylän Lyseon perustaminen oli uhkarohkea yritys jo siksi, että kaupunki oli perustettu vasta vajaa kaksi vuosikymmentä aikaisemmin 1837 käytännöllisesti katsoen tyhjälle markkinapaikalle, jonka keskellä kohosi vain Jyväskylän kappeliseurakunnan kirkko. Kentälle oli piirretty ruutuasemakaava ja alettu siitä myydä tontteja. Lyseota perustettaessa niitä oli vielä myymättä, mutta koulun tulo vilkastutti kauppoja. Asukkaita oli 1858 750. Uuteen kaupunkiin siirrettiin Laukaan postitoimisto ja Saarijärven piirilääkäri sekä perustettiin 1847 lapsia varten ala-alkeiskoulu. Lyseo oli alkuvuosinaan yläalkeiskoulu. Kun Jyväskylä sai 1863 seminaarin ja 1864 tyttökoulun, kaupungista tuli maan suomenkielisen koulutuksen eittämätön keskus.
Koulujen yhteenlaskettu oppilasmäärä nousi 1870-luvun lopussa yli viidensadan, millä tasolla se pysytteli aina 1910-luvulle saakka. Opettajia oli nelisenkymmentä. Osa heistä hankki tai rakennutti oman talon, mutta useimmat asuivat porvareiden vuokralaisina. Lyseon alkuvuosien maankattava rekrytointialue supistui, mutta sataluvun lopulla kaupungin oppikoululaisista 30-40 prosenttia oli edelleen kotoisin kauempaa kuin Jyväskylästä ja sen lähistöstä. Seminaarilaisista kuitenkin vain harva oli kaupunkilainen. Kortteereita siis tarvittiin, eikä kysyntää juuri pienentänyt se tosiasia, että seminaari oli osin internaattilaitos. Näin koululaitoksella oli kaupungille suuri taloudellinen merkitys, minkä lisäksi se sai opettajista päteviä voimia niin kunnalliseen kuin talous- ja etenkin kulttuurielämään. Juuri Lyseo pani alkuun Jyväskylän maineen "Suomen Ateenana" ja paikkana, jossa puhuttiin puhtainta suomea.
Lyseon synnyn taustalla oli sekä yleisen suomalaisuuden vahvistaminen että nimenomaan suomalaiskansallinen aate. Olemme tänä vuonna muistaneet tasan kaksi sataa vuotta sitten käytyä Suomen sotaa, jonka veteraaneja oli vielä elossa Lyseota perustettaessa.
Suomi oli siirtynyt Ruotsin yhteydestä Venäjän alaiseksi ja saanut itsehallinnollisen valtion aseman, oman hallituksen ja oman keskushallinnon. Suomen maantieteellinen alue laajeni Haminan rauhassa ja Vanhan Suomen palauttamisen myötä. Valtio- ja karttasuomalaisuus vakiintui ja alettiin kartoittaa sen luontoa.
Saksasta levinneen kansallisuusaatteen pohjalta kansakunnalle alettiin etsiä juuria oman maan historiasta, kansanperinteestä ja suomen kielestä. Maan virallisena kielenä jatkui vielä pitkään ruotsi, koska pelättiin venäjän tuloa, mutta kun autonomisen Suomen väestöstä 87 prosenttia oli suomenkielisiä, vastaavan luvun oltua Ruotsin aikana 22 prosenttia alkoi syntyä paineita suomen kielen aseman parantamiseksi ja virallistamiseksi.
Ensimmäisiin kansallisiin herättäjiin kuului Keski-Suomen piirilääkäri Wolmar Schildt, suomenkielisten sanastojen ahkera sepittäjä, josta tuli Jyväskylän koulujen "isä" ja joka tunnetusti haaveili jopa oppiosta eli yliopistosta. Schildt perusti Jyväskylään myös sanomalehden ja säästöpankin ja antoi näin esikuvia suomenkieliselle yritystoiminnalle. Tämä, sen enempää kuin kulttuurikaan ei kuitenkaan edistyisi ilman suomenkielisen sivistyneistön syntymistä. Jyväskylän Lyseo perustettiin juuri tätä kouluttamaan. Koko kansan valistustaso taas alkoi nousta, kun kansakoululaitos aloitti 1866 toimintansa ja kun sai se sai Jyväskylän seminaarista ensimmäiset opettajansa, "kansankynttilät", mikä on heistä mitä osuvin ilmaisu.
Lukutaidosta koulutusyhteiskuntaa
Tietyistä vastoinkäymisistä huolimatta oppikoululaitos laajeni ja suomenkielistyi voimakkaasti etenkin 1880-luvulta lähtien. Jo vuonna 1887 yliopistoon kirjoittautui enemmän suomenkielisiä ylioppilaita kuin ruotsinkielisiä, ja tultaessa itsenäisyyden kynnykselle valmistuneista filosofian kandidaateista kolme neljästä oli suomenkielisiä. Suomen kielestä oli tullut virallinen, ja siihen mennessä, kun Jyväskylän Lyseo täytti 50 vuotta voi sivistysprojektin sanoa edistyneen varsin hyvin. Ehkäpä jotain tästä kertoo sekin, että lyseon rehtoreista liki kaikki ovat olleet talonpoikaista syntyperää.
Milloin voimme ryhtyä puhumaan koulutusyhteiskunnasta, jonka muodostumisessa Jyväskylän Lyseolla ja muilla oppilaitoksilla on edellä esitetyn perusteella täytynyt olla melkoinen osuus? Kirjoittaessani 1970-luvun alussa Jyväskylän kaupungin historiaa huomaan puhuneeni koulutusyhteiskunnasta jo tuolloin tuttuna asiana. Tavallaan koulutusyhteiskunta on jokainen yhteiskunta, joka edellyttää jäseniltään tiettyä peruskoulutusta, mutta ehkä vielä selkeämmin yhteiskunta, jonka toiminta on siinä määrin kehittynyt ja erikoistunut, että peruskoulutus ilman lisäopiskelua ei enää riitä takaamaan kansakunnan menestymistä, ei ainakaan maailman hyvinvointivaltioiden kärkilistalla.
Jyväskylän Lyseon avatessa ovensa elettiin Suomessa kulttuurisesti lukutaitoyhteiskunnassa, sillä kirkko oli vaatinut lukutaitoa jo pari vuosisataa. Se ei kuitenkaan ollut aktiivista ja kohdistui tuttuihin katekismukseen ja virsikirjaan. Kansakoulu laajensi lukemisen maalliseen suuntaan ja opetti myös kirjoitustaitoa. Kansakoulun käynti riitti pitkälle, mutta muuttuva yhteiskunta loi uusia ammatteja, jotka edellyttivät enemmän pätevyyttä. Toisilla aloilla vaadittiin enemmän opillisuutta, toisilla käytännön ammattitaitoja. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa perustettiin maahan kasvava määrä ammattikouluja ja opistoja sekä etenkin keskikouluja, näitä myös Keski-Suomen maaseudulle. Keskikoulun käyneille syntyi paikkoja palveluiden parissa, postien, pankkien ja konttoreiden maailmasta, mikä merkitsi työelämän avautumista myös naisille. Keskikoulusta tuli muutenkin riittäväksi katsottu korkeampi koulumuoto sekä kunnallisten päättäjien että nuorten ja heidän vanhempiensa silmissä. Muuan kokenut koulumies katsookin modernin koulutusyhteiskunnan alkaneen syntyä Suomessa juuri voimakkaan keskikoulubuumin seurauksena sotien välisenä aikana.
Siirtyminen peruskouluun, johon keskikoulu sulatettiin ja joka Jyväskylässä toteutettiin 1973, oli organisatorisesti suurempi muutos kuin sisällöllisesti, mutta kuten aikanaan kansakoulu, ei peruskoulu ollut pitkään riittävä koulutus työmarkkinoilla eikä ylioppilas sellainen herra kuin ennen viime sotia. Jyväskylän vanha lyseo muuttui monisarjaiseksi lukioksi, jonka oppilasmäärä 1970-luvun alussa oli jopa 700. Suuri muutos oli siinä, että perinteinen poikakoulu sai nyt myös tyttöjä, samoin kuin tyttölyseo poikia. Paine kohti valkolakkia oli jo pitkään voimistunut, ja vuonna 1980 valmistui Suomessa yli kaksi kertaa enemmän ylioppilaita kuin koko maassa oli ollut oppikoululaisia vuonna 1900.
Mitä kuuluu tänään suomen kielelle?
Mitä kuuluu suomalaisuudelle ja suomen kielelle tänään? Kaikesta kaupungistumisesta huolimatta suomalainen on lähempänä luontoa kuin EU-kansalaiset monissa maissa. Hänellä on rantasaunansa ja kesämökkinsä, josta yhä useammalle on tullut kakkosasunto ja jonka merkitys kasvaa sitä myötä, kun etelänmatkat kallistuvat. Suomalaisuuteen kuuluu vuosisatainen lainkuuliaisuuden perinne, ja suomalaiset ovat katsoneet kunnia-asiakseen olla EU- direktiivien noudattamisessa mallioppilaita ja luterilaisen työmoraalin noudattajia. Suomalaiset vierastavat helposti vierasta eivätkä luota vieraan apuun, vaikka uutta työvoimaa ulkomailta kaivataankin. Suomalaiset asettavat turvallisuuden tärkeälle sijalle ja vilkuilevat, mitä muut meistä sanovat.
Ajoittain ja viime aikoinakin on noussut esiin huoli suomen kielen asemasta tulevaisuudessa, sen kielen, jota parantamaan ja jonka asemaa nostamaan Jyväskylän Lyseo aikanaan perustettiin. Suomen kieli on Lyseon elinaikana tullut omassa maassa valtakieleksi, mutta maailmanlaajuisesti se on, kuten viro ja ruotsikin, pieni kieli, mutta niille EU on ollut siunauksellinen, sillä sen seurauksena niistä on tullut kansainvälisesti virallisia kieliä. Pelkoa on silti suurten kielien, lähinnä englannin sanojen ja ilmausten nopeasta lisääntymisestä. Tosiasia kuitenkin on, että aivan valtaosa suomen sanoista on jo entuudestaan lainoja toisista kielistä. Me emme vaan miellä niitä sellaisiksi. Uhkana kielen puhtaudelle ei kuitenkaan ole yksin moderni lingua latina, englanti, vaan myös huolimaton puhekieli ja turmelevien direktiivi-, tekstiviesti- ja nettikielien leviäminen. Jyväskylän Lyseon alkukymmenien vaatimukset puhtaan kielen puolesta eivät ole vanhentuneet. Mutta siinä tarvitaan työtä, kuten koulutuksessa aina, ja siksi on sopivaa lopettaa toiseen otteeseen rehtori Pesoniuksen puheesta vuodelta 1858:
"Tietäkäät, oppi ja viisaus on ihmisen paras ja luotettavin ystävä ja kumppali maailman moninaisilla ja harheillä. Tätä ystävää voittaaksenne tulee teidän tehdä työtä kaikella ahkeruudella. Mutta älkää työtä peljätkö, työ on ihmiselle kunniaksi. Työ ei ole levon tähden, mutta lepo saapi arvonsa ainoastaan sen kautta, että se tuottaa meille uutta voimaa uuteen työhön."
Artikkeli on lyhennelmä akateemikko Päiviö Tommilan lauantaina pitämästä juhlapuheesta Jyväskylän Lyseon 150-vuotisjuhlassa.
