Pääkirjoitukset

Kohti uusia pettymyksiä

Vancouverin talviolympiakisat ovat olleet suomalaisille lähestulkoon yhtä suurta pettymystä. Suurimpia odotuksia ladattiin etukäteen maastohiihtoon ja mäkihyppyyn, mutta maanantaihin tultaessa mitalitili näissä lajeissa oli yhä tyhjä. Kisojen virallinen kokonaistulostavoite oli 12 mitalia.

Suomalaisilla on täysi oikeus ihmetellä, mikä suomalaisia urheilijoita, valmennusporrasta ja -järjestelmää sekä urheilujohtoa vaivaa, sillä kilpaurheilu olympiatasolla lepää tukevasti myös veronmaksajien harteilla. Yhteiskunta kustantaa huippu-urheilijoiden suoritus- ja harjoittelupaikat Suomessa, ja esimerkiksi Suomen hiihtoliitto sai tänä vuonna opetusministeriöltä miljoona euroa toiminta-avustusta.

Asiantunteva suomalainen urheiluyleisö osaa arvostaa epäonnistunuttakin suoritusta, jos kilpailija taustatiimeineen on tehnyt parhaansa. Mutta sellaisesta ei enää voi olla kyse, jos mieshiihtäjien kisa päättyy kolmoiskeskeytykseen, kaksi mäkihyppääjää hylätään sääntöjen vastaisen hyppypuvun vuoksi tai naisten parisprinttiin ei saada parasta joukkuetta henkilökohtaisten syiden vuoksi. Kun ei olla ja keskitytä yhdessä, ei voi olla yhteishenkeäkään.

Suurin vastuu on päävalmentajilla. He ovat epäonnistuneet tehtävissään.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset