Kokoomus on nostamassa Venäjää yhdeksi ulkopoliittiseksi vaaliteemakseen. Puolueen ministerikolmikon viesti eduskuntaryhmänsä kesäkokoukselle oli, että Venäjä ei ole enää suurvalta.
Kolmikko käsitteli Euroopan unionia ja Venäjää, koska puoluejohtaja Jyrki Kataisen mukaan "kaikki muut kalastelevat jossakin ihan muilla vesillä".
Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) paheksuu intoa flirttailla äänestäjien kanssa Venäjän vastaisilla asenteilla. Myös Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov ihmettelee kokoomuksen ykkösketjun tarvetta esiintyä asiassa ja sanoo nostavansa kysymyksen esiin Kataisen Moskovan-vierailulla.
Kataisen mukaan venäläisreaktio ei ollut yllätys toisin kuin reagointi lausuntoihin Suomessa, jossa "hypitään vanhasta muistista seinille".
Venäjä on edelleen Suomen kannalta suurvalta vaikka maailmapolitiikan suurvalta se ei enää entisessä mielessä olekaan. Venäjä-keskustelu heijastaa sukupolvikuilua ulkopoliittisessa ajattelussa Suomessa. Osa vanhasta poliittisesta eliitistä, kuten Väyrynen, käyttää vuosikymmenten takaisia ajattelukaavoja Venäjään. Kokoomuksen vilkkain siipi puolestaan askeltaa ylivauhtia.
Ulkopolitiikasta voi tulla yksi ensi vaalien puheenaihe.