Maatalous on kovan rakennemuutoksen paineessa olevaa yritystoimintaa ja sen lisäksi peltoviljely on Suomessa tunnetusti säiden armoilla.
Tänä kesänä poikkeuksellisen pitkä lämmin ja kuiva keskikesän sääjakso on merkinnyt hyvää nurmirehusatoa. Sää on ollut aivan ihanteellinen kuivaheinän korjuun kannalta. Hyvälaatuinen kuivaheinä on erittäin tärkeää muun muassa hevostiloille.
Suurin osa nautakarjan käyttämästä nurmirehusta säilötään tuoreena, mutta lämmin korjuukausi on senkin osalta parantanut sadon laatua.
Lypsykarjatilojen määrän väheneminen jatkuu Keski-Suomessa, mutta jatkavien tilojen tuotantomäärät kasvavat. Jo nyt maitotilan keskimääräinen lehmäluku on reilusti yli kahdenkymmenen. Keski-Suomessa on tänä vuonna havaittavissa maitotilojen määrän vähenemisessä jonkinasteista hidastumista. Entistä useampi keskisuomalainen maatila on erikoistunut viljanviljelyyn. Maatalous on viljatiloilla monissa tapauksissa sivutoimista.
Keski-Suomen viljatiloilla kaivataan kunnon sadetta. Viljapellot kärsivät kuivuudesta ja jo nyt on arvioitavissa, että maakunnan viljasadosta tulee korkeintaan tyydyttävä.
Viljan ylituotannosta ja alhaisesta tuottajahinnasta johtuen Keski-Suomessa kylvettiin viime keväänä aikaisempaa enemmän rypsiä. Sen osalta satonäkymät ovat heikot. Rypsipellot kärsivät kuivuudesta eivätkä sateet enää pelasta tilannetta. Viljasatoa suotuisa syyskesä parantaisi ainakin jonkin verran.
Rakennemuutoksen paine ja peltoviljelyn heikko kannattavuus johtaa monilla tiloilla lopettamiseen. Toisaalta Keski-Suomessa on maanviljelijän ammattiin edelleen uskovia nuoria, jotka laajentavat ja kehittävät tilojaan. Samalla tilojen yhteistoiminta lisääntyy.
Maatalouden ja maaseudun kehityksestä saa perinteisesti yleiskuvan maatalousnäyttelyissä. Torstaina alkaa Mikkelissä valtakunnallinen Farmari-maatalousnäyttely, johon liittyvässä seminaarissa perjantaina pohditaan maaseudun menestyksen avaimia.
Nykyajan maatalousnäyttelyn teemat kiinnostavat muitakin kuin maanviljelijöitä. Tämän vuoden Farmari-näyttelyssä Mikkelissä ovat ympäristöasiat vahvasti esillä. Näyttelyalueella pääsee vertailemaan erilaisia jätevesijärjestelmiä, joita on näytteillä tänä vuonna poikkeuksellisen runsaasti etenkin loma-asuntojen ja maatalouden erilaisiin tarpeisiin.