Pääkirjoitukset

Luistinradat liian aikaisin hoitamatta

Jyväskylän kaupunki lopetti kuun puolivälissä luistinratojen hoidon. Kevät ja aurinko sulattaa kaukaloja ja luistinratoja laidoilta, joten kaupungin mielestä radat eivät enää ole turvallisia.

Viime päivien säät ovat olleet kylmiä, joten perustelut ontuvat. Luistinradat olisivat edelleen käyttökuntoisia, jos niitä vain hoidettaisiin. Kovat yöpakkaset pitävät jäät vielä päiviä hyvinä.

Aurinkoiset pakkaspäivät ovat parasta ulkoliikunta-aikaa. Nyt luistinradat laitettiin kesannoitumaan ainakin viikkoa liian aikaisin. Onneksi maakunnan kaikissa kunnissa ei olla yhtä jäykkiä. Monissa kunnissa Keski-Suomessa jäitä hoidetaan sään eikä kalenterin mukaan.

Lasten ja nuorten lähiliikuntaa korostetaan juhlapuheissa. Kansanterveys nähdään suureksi arvoksi. Se vähentää kallista sairauksien hoitoa. Ulkoluisteluradat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Niitä tulisi olla jokaisella asuinalueella kävelymatkan etäisyydellä.

Yhteiskunnalla on aina puutetta rahasta. Säästäväisyys on hyve ja julkisten varojen käytössä pitää olla myös aitoa nuukuutta. Silti luistinratojen hoidon lopettaminen kesken talven on häpeällistä kalenterin tuijottamista.

Seuraa meitä myös Facebookissa