Jyväskylän ja muun maakunnan ero äänestyskäyttäytymisessä oli yllättävän suuri. Keskustan Paavo Väyrysen kannatus oli suurempi kuin maassa keskimäärin.
Sauli Niinistö (kok.) sai odotetusti suurimman kannatuksen ( 30,4 prosenttia), mutta toiseksi ylsi Väyrynen 22,1 prosentin kannatuksellaan.
Jyväskylässä Niinistö oli ykkönen 32,2 prosentillaan, mutta Haavisto sai peräti 26,7 prosenttia. Väyrynen oli kolmantena ( 15,8 prosenttia). Sen sijaan muualla Keski-Suomessa Väyrynen oli useimmissa kunnissa voittaja. Väyrynen oli yleensä hyvin vahva syrjäseuduilla. Hän sai enemmistön äänistä Kinnulassa, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä ja ylsi Äänekoskellakin kakkoseksi 22,6 prosentin osuudellaan.
Huomionarvoista on myös se, että Paavo Arhinmäki (vas.) voitti Keski-Suomessa Paavo Lipposen (sd.).Tulos on historiallinen, kun otetaan huomioon, että Keski-Suomi on perinteisesti sosiaalidemokraattien vahvaa kannatusaluetta sekä Jyväskylässä että maaseudulla.
Puolueiden kannatuserot Jyväskylän ja muun maakunnan välillä ovat tasaantuneet jo vuosikymmeniä. Nyt tuo ero suureni taas roimasti. Jakolinja näyttää kulkevan arvokonservatiivin maaseudun ja kansainvälistä liberalismia kannattavan kaupungin välillä.