Puheenjohtajan vaihtuminen Suomen keskustassa on perinteisesti aikamoista rytinää. On sanottu, että se on vähän kuin isännän vaihtuminen vanhassa perintötalossa. Kesäkuussa Lahdessa pidettävässä puoluekokouksessa näyttää nousevan keskeiseksi kysymykseksi, tapahtuuko talossa isännän vaihtuessa myös sukupolvenvaihdos kuten yleensä on tapana.
Erityispiirre puheenjohtajakisassa on tässä vaiheessa se, että vain ministerit Mari Kiviniemi ja Paavo Väyrynen ovat ilmoittaneet tavoittelevansa tehtävää. Heidän lisäksi esillä on useitakin nimekkeitä poliitikkoja, jotka eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet suostumustaan. Se on otettava huomioon arvioitaessa tänään julkaistua Taloustutkimuksen mielipidetiedustelua puheenjohtajaehdokkaiden kansansuosiosta.
Kysely osoittaa, että tässä vaiheessa enemmistö arvelee vahvimmaksi puheenjohtajaehdokkaaksi Mari Kiviniemen. Kun kysyttiin noin tuhannelta äänioikeutetulta suomalaiselta kumpi on sopivampi keskustan johtoon ja pääministeriksi Kiviniemi vai Väyrynen, ilmoitti 58 prosenttia olevansa Kiviniemen ja 27 prosenttia Väyrysen kannalla. Keskustan kannattajajoukossa vastaavat luvut ovat 59 ja 35.
Kiviniemi on puheenjohtajakisan alkaessa ennakkosuosikin asemasta. Väyrysen kannatus näyttäisi olevan myös keskustan kannattajien keskuudessa huomattavasti vähäisempää. Johtopäätösten teko on kuitenkin ennenaikaista eikä puoluekokousedustajien mielipidejakauma ole ainakaan välttämättä sama kuin kyselyyn osallistuneiden.
Kyselyn tulos osoittaa myös, että keskustan kannattajien piirissä on huomattavaa suosiota henkilöillä, jotka vielä pohtivat puheenjohtajaehokkuuttaan. Siinä joukossa on muiden muassa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Hän näyttäisi olevan keskustan kannattajien keskuudessa puheenjohtajaksi suunnilleen yhtä suosittu kuin Väyrynen. Kiviniemen kannatus on kuitenkin omaa luokkaansa, joten tämän mielipidetiedustelun perusteella sukupolvenvaihdos on mahdollinen ja jopa todennäköinen.
Keskustan puheenjohtajakisan asetelmat voivat vielä muuttua paljonkin. Tilanne selkeytyy siinä vaiheessa, kun kaikki ehdokkaat ovat mukana kisassa. Pekkarinen on ilmoittanee kantansa parin viikon kuluessa.
Ehdokkuuttaan pohtivien on syytä ottaa huomioon, että puolueväki alkaa jo ryhmittyä omien suosikkiensa taakse. Vasta loppusuoralla kilpailuun lähtevien on vaikea kuroa kiinni ajoissa radalle lähteneiden etumatkaa.