Pääkirjoitukset

Näköalattomuus patoutuu ja voi purkautua rajusti

Maailman nuorison teemavuosi käynnistyi elokuun puolivälissä synkistä alkuasetelmista. Kansainvälinen työjärjestö ILO raportoi, että maailman nuorisotyöttömyys uhkaa nousta tänä vuonna korkeammaksi kuin koskaan on tilastoitu.

Maapallollamme on noin 620 miljoonaa työelämässä aktiivista 15-24-vuotiasta nuorta ihmistä. ILO:n mukaan viime vuoden lopussa heistä oli työttöminä 81 miljoonaa.

15-24-vuotiaiden ikäluokkaan kuuluu 18 prosenttia maapallon väestöstä. Heistä lähes 90 prosenttia elää kehitysmaissa.

Nuorten maailmanlaajuinen työttömyys nousi vuosina 2007-2009 11,9 prosentista 13,0 prosenttiin, yli 7,8 miljoonalla kahdessa vuodessa. Tästä vuodesta tulee vielä pahempi. Ennusteissa on pientä laskua ensi vuodelle - mikäli pelätty Yhdysvaltain kaksoistaantuma ei muuta tilannetta. Erityisen synkkiä nuorten työllistymisnäkymät ovat Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Suurimmat ongelmat ovat kehitysmaissa. Vuonna 2008 lähes 30 prosenttia maailman nuorista työntekijöistä eli äärimmäisessä köyhyydessä kotitalouksissa, joiden oli tultava toimeen alle 1,25 dollarilla päivässä.

Vuoden 2007 globaali taloustaantuma iski lujimmin nuorimpiin työntekijöihin, vaikka kaikista talouden toimijoista juuri he olivat siihen vähiten syyllisiä.

Teemavuotta avatessaan YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon muistutti - jälleen kerran - että nuorison luovuus ja idealismi ovat jokaisen maan tärkeimpiä resursseja. Työsuhteiden epävarmuus ja työttömyyden näköalattomuus voivat kuitenkin kääntää tämän myönteisen voimavaran katkeruudeksi, joka purkautuu rikollisuutena, päihteiden ja huumeiden käyttönä, mielenterveysongelmina ja ääritapauksissa radikaalina terrorismina.

Rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on jo vuosia varoittanut nuorisotyöttömyydessä kasvavien "menetettyjen sukupolvien" konfliktisesta potentiaalista kehitysmaissa, erityisesti Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

Vuonna 2000 annetuissa YK:n vuosituhattavoitteissa suuri osa juhlallisesti asetetuista kehityspäämääristä kohdistuu lapsiin ja nuoriin. 8. päämärässä maailman maat sitoutuivat nimenomaisesti luomaan ja toteuttamaan yhdessä kehitysmaiden kanssa strategioita nuorten työllistämiseksi.

Tavoitteet on määrä saavuttaa vuonna 2015. Teot odottavat.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset