Pääkirjoitukset

Niinistö johtaa loppusuoralla maltillista kisaa

Ennakkoon äänestäneiden suuri määrä ja vaalitilaisuuksien osallistujamäärät viittaavat siihen, että äänestysprosentti nousee sunnuntaina verrattain korkeaksi. Epävarmojen joukko on kuitenkin vielä huomattava niiden äänestäjien keskuudessa, joiden suosikit putosivat ensimmäisellä kierroksella.

Vaikka vaalitunnelma alkaa tiivistyä eikä kansalaiskeskustelussa voida välttää ylilyöntejäkään, on kampanjointi ollut sävyltään pääsääntöisesti asiallista ja maltiillista.

Toisen kierroksen ehdokkaat Pekka Haavisto (vihr.) ja Sauli Niinistö (kok.) ovat julkisissa väittelyissä osoittaneet toistensa näkemysten kunnioitusta sikäli kuin eroja heidän mielipiteissään on ilmennyt. Myös tiedotusvälineissä keskustelu on ollut pääsääntöisesti asiallista.

Sen sijaan internetissä käytävä keskustelu on jyrkkä poikkeus vaalikeskustelun yleissävystä. Nimimerkkien suojassa käyty keskustelu on ollut monilta osin ala-arvoista ja ehdokkaita loukkaavaa. Hyvät tavat ovat olleet kaukana.

Internet on sillä tavalla hallitsematon keskustelufoorumi, etteivät ”pelisäännöt” ole mahdollisia. Silti keskustelu internetistä ja sosiaalisesta mediasta vaalikampanjoissa on tarpeellinen.

Tuoreimmat mielipidetiedustelut viittaavat siihen, että vaalien ennakkosuosikki Sauli Niinistö on seuraava tasavallan presidentti. Toisaalta on huomattava, että suuri osa äänioikeutetuista ei ole vielä tehnyt päätöstään.

Tietoykkösen tekemä mielipidetiedustelu osoittaa Niinistölle Keski-Suomessa yli 60 prosentin kannatusta. Vahvinta Haaviston kannatus on odotetusti Jyväskylässä. TNS Gallupin mukaan (Helsingin Sanomat 31.1.) koko maassa Niinistöllä näyttäisi olevan hivenen vahvempi kannatus kuin mitä Tietoykkösen mielipidetutkimus osoittaa Keski-Suomelle.

Puolueiden erityinen velvollisuus on toimia lähipäivät sen hyväksi, että kansalaiset käyttäisivät sunnuntaina äänioikeuttaan. Mahdollisimman korkea äänestysprosentti on kansanvaltaisen järjestelmän ja toimivan demokratian voitto, joten sen täytyy olla puolueiden yhteinen tavoite.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset