Tänä syksynä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa aloitti toimintansa filosofinen tiedekunta. Se merkitsi samalla humanistisen tiedekunnan alkua, koska tiedekunta perustettiin oppikoulunopettajien koulutusta varten. Lehtoreita alettiin kouluttaa äidinkielessä, ruotsin, saksan ja englannin kielissä sekä historiassa ja yhteiskuntaopissa.
Korkeakoulun akateemiselta linjalta oli jo tätä ennen valmistunut kasvatustieteiden kandidaatteja, joiden tutkinnossa suomen kieli, kirjallisuus ja historia saattoivat olla sivuaineina.
Filosofisen tiedekuntaan perustettiin alkuvaiheessa historian, kirjallisuuden, ruotsin, saksan ja englannin professuurit sekä yhteiskuntatieteen apulaisprofessuuri. Romaanisten kielten professuuri tuli hieman myöhemmin (1965) ja latinan sekä venäjän professuurit 1970-luvun alussa.
Jo vuonna 1936 suomen kielen professoriksi nimitetty korkeakoulun rehtori Aarni Penttilä toimi tiedekunnan puheenjohtajana. Vuonna 1961 aloittaneen historiallis-kielitieteellisen osaston ensimmäiseksi dekaaniksi valittiin historian professori Mauno Jokipii, joka hoiti tehtävää vararehtoriksi valitsemiseensa saakka eli vuoteen 1966.
Filosofisen tiedekunnan uudet professorit olivat Helsingin yliopiston dosentteja, ja he ryhtyivät heti rakentamaan oppiaineistaan tieteellisiä tutkimuslaitoksia, eivätkä tyytyneet pelkkään opettajankoulutukseen.
Aluksi yhden professorin laitoksia
Vuoden 1960 vaiheilla filosofisen tiedekunnan kaikki kuusi humanistista laitosta olivat ahtautuneina korkeakoulun vanhaan kirjastorakennukseen eli nykyiseen Oppioon.
Yhden professorin laitokset eivät alkuun suuria tiloja tarvinneet, mutta on silti erikoista, ettei uusien laitosten tilatarpeisiin oltu varauduttu 1950-luvun rakennussuunnitelmissa. Vuonna 1958 valmistuneessa uudessa päärakennuksessa oli vain yksi huone tilapäisesti kielten ja kirjallisuuden professorien yhteiskäytössä. Vasta vuonna 1976 tiedekunta sai ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat yliopistokäyttöön suunnitellut tilansa, kun Athenaeum ja Musica valmistuivat.
Historiallis-kielitieteellisen osaston ensimmäinen filosofian kandidaatti (1961) oli Erkki Olavi Kaikkonen, sittemmin rovasti ja Joensuun yliopiston lehtori, ja ensimmäinen tohtori (1966) Kalevi Tarvainen, sittemmin germaanisen filologian professori.
Osaston ensimmäinen naistohtori oli Hilkka Hiilos, sittemmin pohjoismaisen filologian apulaisprofessori. Hänen väitellessään vuonna 1967 korkeakoulu oli jo muuttunut nimeltään yliopistoksi. Osaston nimi muuttui humanistiseksi tiedekunnaksi seuraavana vuonna. Hiilos olisi oikea vastaus tietokilpailussa, jossa kysyttäisiin kuka oli ensimmäinen ja ainoa JKK:ssa filosofian lisensiaatin tutkinnon suorittanut henkilö.
Opiskelijamäärä moninkertaistui
Osaston opiskelijoiden ja opettajien määrä moninkertaistui 1960-luvulla. Englanti oli tuolloin vasta kolmanneksi suosituin vieras kieli. Kielten sisäänottoa haluttiin nostaa, jotta kasvavalle ylioppilasjoukolle olisi tarjota opiskelupaikka. Opettajien työllisyystilanne oli vielä niin hyvä, ettei valmistuneiden sijoittumisesta tarvinnut huolehtia. Jyväskylän yliopistoa koskevan lain antamisen (1967) jälkeen perustettiin seuraavana vuonna uudet tiedekunnat. Filosofisen tiedekunnan muodostama hallinnollis-akateeminen väliporras hävisi ja historiallis-kielitieteellisestä osastosta tuli humanistinen tiedekunta.
Uuden tiedekunnan aloittaessa toimintansa oli sen ensimmäisenä notaarina eli sihteerinä fil. lis. Keijo K. Kulha, myöhemmin tohtori ja Helsingin Sanomien päätoimittaja, ja hänen jälkeensä fil. kand. Kari Hokkanen, sittemmin tohtori ja Ilkan päätoimittaja.
Tiedekunnan toiminta laajeni yli opettajankoulutuksen jo 1960-luvulla, kun perustettiin professuurit kansanelämäntutkimukseen, taidehistoriaan ja musiikkitieteeseen. Kasvu jatkui 1970-luvulla yleiseen historiaan, taloushistoriaan ja taidekasvatukseen. Korkeakoulujen kehittämislain mukaan humanistiopiskelijoita olisi vuoteen 1981 mennessä pitänyt olla 12 opettajaa kohden, mutta tähän ei tiedekunnassa koskaan päästy. Nykyään tiedekunnassa on yhtä opettajaa kohden 29 opiskelijaa.
Yliopistojen "suuri" tutkinnonuudistus, jossa tiedekunnan näkökulmasta oli koomisiakin piirteitä, kiihdytti sekä opiskelijoiden että opettajien mieliä 1970-luvulla. Valtioneuvoston päättämiä ammatillisia koulutusohjelmia ei humanistisella alalla pystytty määrittelemään, joten lopulta tutkintorakenne säilyi oppiainepohjaisena. "Nahkapäätöksestä" huolimatta uudistus edisti demokratiaa opiskelijoiden ja muidenkin opettajien kuin professorien päästessä mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Opintotyön mitta-asteikko tuli yleisesti hyväksytyksi ja yleisopinnot kutistumisestaan huolimatta saivat uusia järkeviä sisältöjä, esimerkkinä tietotekniikka sekä työelämä- ja yrittäjyyskoulutus. Tiedekunta esitti jo vuonna 1989 siirtymistä 2-portaiseen tutkintojärjestelmään, joka vihdoin toteutui vuonna 2005.
Journalistiikan professuuri 1987
Puhe- ja äänilaboratorio sekä sivuaineet fonetiikka, puheoppi ja yleinen kielitiede erkanivat 1970-luvun lopulla suomen kielen laitoksesta. Uuden viestintätieteiden laitoksen pääaineiksi vakiintuivat puheviestintä, yhteisöviestintä sekä journalistiikka, johon oli saatu professuuri vuonna 1987, sekä myöhemmin kulttuurienvälinen viestintä. 1980-luvulla tiedekunnassa aloitettiin opetus musiikkikasvatuksessa, musiikkiterapiassa ja museologiassa sekä perustettiin nykykulttuurin tutkimusyksikkö. Seuraavan vuosikymmenen uusia aluevaltauksia olivat viittomakieli, kirjoittaminen sekä Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen liittäminen tiedekuntaan.
Puolueettomat selvitykset osoittavat Jyväskylän yliopiston humanistiselle tiedekunnalle hämmästyttävän korkeita tehoindeksilukuja, kun tarkastellaan koulutuksen ja tutkimuksen tuloksia suhteessa annettuihin resursseihin. Tiedekunta on siis hoitanut leiviskäänsä hyvin, kuten valtionhallinnossa pitääkin. Suuri valmistuvien määrä pakottaa tosin kysymään, onko humanistisen koulutuksen volyymi Suomessa oikein mitoitettu. Näin vähällä rahalla hyvää tulosta tekevien tiedekuntien ylläpito on toki valtiovallalle, ehkä myös uudelle yliopistolle edullista, mutta onko "halpakoulutus" yhteiskunnan ja opiskelijoiden kannalta pidemmän päälle kannattava sijoitus?
Kirjoittaja filosofian tohtori ja Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan opintoasiainpäällikkö. Hän on kirjoittanut viime perjantaina julkistetun humanistisen tiedekunnan historian "Hengen hehkusta tietostrategioihin. Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan viisi vuosikymmentä" Jyväskylä Studies in Humanities nro 106.
