Iso osa suomalaisista tekee ainakin joskus palkatonta ylityötä kotona.
Palkansaajista yli puolet on tehnyt päätyötään myös kotonaan. Siitä 57 prosenttia on ollut palkatonta ylityötä. Korvauksia tulee vain 15 prosentissa kotona tehdyistä ylitöistä. Tämä selviää viime vuoden työolobarometrin ennakkotiedoista.
Ylityökorvaus töistä kotona jää useammin hakematta miehiltä kuin naisilta. Palkaton ylityö lisääntyy myös iän karttuessa. Yli 55-vuotiaista työskentelee ainakin joskus ilmaiseksi kotonaan lähes 70 prosenttia. Palkattomia ylitöitä tehdään eniten valtiolla ja paljon myös teollisuudessa.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että ylityöt kasautuvat samoille henkilöille, usein johtavassa asemassa oleville. Ennen pitkää ne heijastuvat koko muuhun elämään ja terveyteen.
Monilla työpaikoilla kasvanut työmäärä jakautuu yhä harvemmille. Pelko oman työpaikan säilymisestä voi johtaa jatkuvaan puskemiseen, jolla ei enää ole tekemistä tuottavuuden ja tehokkuuden kanssa. Jotta työntekijä kykenisi tuottamaan jotain uutta, hän tarvitsee aikaa ja rauhaa luovuudelleen. Tämän on jo ymmärtänyt autoja valmistava saksalainen Volkswagen rajaamalla työntekijöidensä henkistä kuormitusta työajan ulkopuolella.