Kansainvälinen rahamarkkinakriisi syöksi syksyllä 2008 maailmantalouden alamäkeen. Sijoituspankkien ja vähän tavallisempienkin pankkien riskinotto laukesi, kun amerikkalaisten asuntolainojen arvopaperistamisen kupla puhkesi.
Islannin talous romahti jo hieman aikaisemmin, kun islantilaiset pankit menettivät uskottavuutensa muissa maissa. Islannin kansantalous on ollut sen jälkeen holhoustilassa. Islantilaiset maksavat vuosien ajan pankkiensa vastuita ulkomaille.
Suomen talous vajosi 1990-luvun alussa syvään lamaan. Pankkien usko loputtomaan kasvuun petti. Pankkikriisi kaatoi säästöpankit. Venäjän kaupan romahtaminen hyydytti viennin. Puoli miljoonaa suomalaista jäi työttömäksi.
Pankit ovat markkinatalouden verisuonisto. Rahan liikkuminen on yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä. Historia on moneen kertaan osoittanut, että pankeissa voidaan tehdä kalliita virheitä. Nämä virheet voivat kasvaa suureksi kuplaksi, joka puhjetessaan pakottaa yhteiskunnan ottamaan vastuun tappioista.
Maailmantalouden rahamarkkinakriisi väistyi vuosien ja 2009 vaihteessa 2008 vasta sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen ja monien Euroopan maiden valtiot ottivat tappiopankit vastuulleen. Veronmaksajat takasivat tappiot.
Pankkijärjestelmien toimivuus on vakaan markkinatalouden tulevaisuuden kannalta tärkein yksittäinen ydinkysymys. Siksi keskusteluun on maailmanlaajuisesti noussut tarve ennaltaehkäistä ainakin osa riskeistä.
Pankkien koon kasvu lisää riskejä suuriin yhteiskunnallisiin vastuisiin. Kun pankit kasvavat maailmanlaajuisiksi, yksi pankki voi periaatteessa horjuttaa monia kansakuntia. Myös pankkien keskittyminen yhdessä maassa lisää yhteiskunnan riskiä. Samalla tavalla finanssitavaratalot kasvattavat yhteiskunnallista riskiä.
Siksi esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on ehdottanut suurten pankkien ja finanssitavaratalojen maksettavaksi on 0,15 prosentin veroa taseesta. Tällä verolla yhteiskunta loisi kriisipuskuria. Obama on myös puhunut pankkien koon rajoittamisesta.
Obama on myös hahmotellut suurille pankeille kovempia vakavaraisuusvaatimuksia kuin pienille pankeille. Näin markkinatalouden keinoin vaikeutettaisiin pankkien kasvua ja saataisiin pidettyä rahoitusmarkkinat hajautuneina.
Suurpankkeja verottaviin säännöksiin on maailmassa syytä mennä, sillä pienissä yksiköissä ei voi syntyä niin suurta yhteiskunnallista tuhoa kuin suurpankeissa.
