Pääkirjoitukset

Raiskauksen uhrin syyllistämisestä päästävä eroon

Suomalaiset eivät luota, että oikeuslaitos kohtelisi raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti. Tätä mieltä on kaksi kolmesta suomalaisesta Amnestyn ja Lapin yliopiston tekemässä kyselyssä.

Tulos ei ole yllättävä, sillä raiskaustuomioiden lievyys on jo pitkään kuohuttanut kansalaisia. Esimerkiksi äskettäin julkitullut poliisin tekemä 16-vuotiaan tytön raiskaus ja teosta annettu ehdollinen tuomio nosti - aiheellisesti - arvosteluryöpyn.

Ehdollista sekä yhdyskuntapalvelua sai myös vajaa vuosi sitten tuomittu 15-vuotiaan tytön raiskannut toinen poliisi.

Ihmisten oikeustajua vastaan sotivat raiskaustuomioissa käytettävät lieventävät asianhaarat. Tällaisia ovat muun muassa se, että käytetty väkivalta on ollut lievää tai että uhri ja tekijä ovat tunteneet toisensa tai että uhri on ollut liki 16-vuotias tai että uhri on ollut humalassa ja lähtenyt tekijän mukaan vapaaehtoisesti.

Nämä kaikki seikat syyllistävät uhria ja antavat näin mahdollisuuden raiskaajan teon selittelylle. Ymmärrettävästi käytäntö tuntuu kansalaisista tällöin asettuvan raiskaajan puolelle.

Osa kyselyyn vastanneista katsoi, että myös uhrilla on vastuuta tapahtuneesta, jos hän on lähtenyt tekijän kanssa vapaaehtoisesti jommankumman kotiin.

Raiskaus on aina vakava rikos. Suomen oikeuskäytäntö on kuitenkin lievä. Muutosta tarvitaan. Kysymyksessä on yksi räikeimmistä ihmisen fyysistä koskemattomuutta loukkaava väkivaltarikos. Voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa nykyistä ankarammat rangaistukset ja tuomioistuimien on tiukennettava linjaansa.

Lievät raiskaustuomiot perustuvat rikosnimikkeeseen "sukupuoliyhteyteen pakottaminen". Suomen lainsäädännössä raiskausrikokset on noin kymmenen vuoden ajan jaettu kolmeen luokkaan eli törkeään raiskaukseen, raiskaukseen sekä sukupuoliyhteyteen pakottamiseen.

Viimeksi mainittua kutsutaan myös lieväksi raiskaukseksi. Sitä se ei kuitenkaan voi olla. Raiskaus on aina väkivallanteko ja siksi tuomittava.

Vaikka fyysiset jäljet voivat olla vähäisiä, jää uhriin tapahtuneesta syviä henkisiä haavoja. "Lievä raiskaus" on uhrin kärsimysten aliarvioimista ja samalla syyllistämistä. Mikä tahansa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on rikos.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset