Korkeimman yritysjohdon bonukset ja optiot ovat herättäneet keskustelua koko 2000-luvun. Esimerkiksi Fortumin optiot on moneen kertaa tuomittu löysäkätisiksi.
Kohtuuttomat edut eivät ole vain suurten pörssiyhtiöiden aikaansaannosta. Tuorein esimerkki tulee osuuskuntamaailmasta, Metsäliitto-ryhmästä. Pääjohtaja Kari Jordan on nostanut konsernin alayhtiöiden hallituksista palkkiota. Esimerkiksi M-realin puheenjohtamisesta hän sai aiemmin yli 76 000 euroa vuodessa. Tämä siis Jordanin vuosipalkan päälle. Jordanin verotettavat ansiotulot olivat 2008 yhteensä lähes 1,6 miljoonaa euroa.
Viime vuonna Jordan ja kaksi muuta M-realin hallituksen jäsentä luopuivat vuosipalkkiosta ja saivat tilalle yhtiön osakkeita. Nyt kunkin potin arvo on yli 150 000 euroa.
Huippujohtajien rajaton ahneus on liike-elämää rapauttava voima. Luottamus yritysten sisällä ja ulkopuolella heikkenee, jos ykkösjohtaja ottaa kohtuuttomia palkkiota jopa tappiollisissa yrityksissä. Kun työtekijät menettävät työpaikkansa, saneeraajat peuhaavat palkkioissa.
Yritysjohdon palkkojen pitää olla asiallisia eikä kateus saa olla yhteiskunnan johtava voima. Mutta moninkerroin vuosipalkan ylittävät bonukset ovat liikaa. Ylettömät edut kertovat heikosta omistajuudesta. Jos omistajalla ei ole voimaa asettaa rajoja, huippujohtajien ahneus voi karata käsistä.