Pääkirjoitukset

Rauhanoptimismi on vain virallista

Pitkään jäissä olleet Lähi-idän rauhanneuvottelut alkoivat kunnialla. Lähi-idässä saavutus on yleensä jo sekin, että ensitapaaminen ei johda ulosmarsseihin. Nyt pääosapuolet, Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas erosivat sovussa ja sopivat neuvottelujen jatkamisesta vastaisuudessa kahden viikon välein.

Ongelmina ovat kuitenkin paitsi kiistojen syvyys myös osapuolten heikot neuvotteluasemat. Abbasin vaikutusvalta ei ulotu Gazaan, jossa valtaa pitävä islamilainen Hamas vastustaa neuvotteluratkaisuja väkivaltaisesti kuten se jo ensitapaamisen alla osoitti.

Israelissa mahdollisen sopimuksen pystyy kaatamaan Netanjahun kuuden puolueen hallituksen lähes mikä tahansa ryhmä. Hyvää jatkolle ei lupaa se, että yhden hallituspuolueen vaikutusvaltainen rabbi kirosi koko palestiinalaisten johdon kadotukseen tai se, että Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman pysyttelee neuvottelujen ulkopuolella.

Ulkoministeri ja moni muukin pitää vuoden määräaikaa rauhanteolle epärealistisena. Tärkeintä rauhanprosessin ja optimismin ylläpito näyttääkin olevan neuvottelujen koollekutsujalle Yhdysvalloille - ainakin marraskuun tärkeiden välivaalien yli.

Seuraa meitä myös Facebookissa