Pääkirjoitukset

Realismia kivien ja kantojen kääntöön

Jyväskylän kaupungin sivistyspalveluiden on määrä säästää ensi vuonna 3,6 miljoonaa euroa. Summasta noin 2,45 miljoonaa euroa olisi otettava perusopetuksesta.

Ei siis ihme, että Jyväskylän opetusjohtaja Eino Leisimon mukaan nyt käännetään kannot ja kivetkin säästöjen löytämiseksi. Työ on jo aloitettu. Lähes epätoivoiselta kuulostaa selvitys, jossa lasketaan, minkä verran kaupunki säästäisi siirtämällä muutaman koulun ns. vuorolukujärjestelmään. Vuorolukuselvitystä tehdään keskustan parista-kolmesta alakoulusta.

Vuoroluku tarkoittaa, että koulua käytäisiin kahdessa vuorossa: osa oppilaista tulisi aamu- ja osa iltavuoroon. Malli oli Suomessa käytössä 1940-60-luvuilla ja osin 1970-luvun alussa.

Säästöjä etsiessä kantojen ja kiven alta esille voi tulla yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia tehostamiskeinoja. Sen vuoksi ennakkoluulottomuus tehokkuuden hakemisessa kannattaa. Melko varmaa kuitenkin on, että vuorolukuun siirtyminen ei ole malli, jonka toteuttaminen olisi realistista. Porrastettu koulunkäynti sotkisi perheiden arjen perusteellisesti ja rytmittäisi sen nykyistäkin hankalammaksi.

Toivottavasti vuorolukuselvityksen tekeminen ei kuluta rahaa - eikä vie aikaa muulta, realistisemmalta pohdinnalta.

Seuraa meitä myös Facebookissa