Pääkirjoitukset

Saarijärvellä hyvät edellytykset suunnannäyttäjäksi

Saarijärven Tarvaalassa on ollut maatalousalan koulutusta jo yli 140 vuotta. Perinteikäs oppilaitos sai uutta ilmettä, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulun Luonnonvaraininstituutin ja aikaisemmin Saarijärven Kolkanlahdessa toimineen Bioenergiakeskuksen uudet tilat avattiin käyttöön.

Koko Tarvaalan "kampus" vahvistuu, sillä aiemmin Luonnonvarainstituutin toiminta oli vuosia hajautettuna paitsi kauas Kolkanlahteen myös kolmeen pisteeseen Tarvaalassa. Nyt oppilaat ja henkilökunta, hankkeet ja uudet ideat kohtaavat luovasti saman katon alla.

Uusia tiloja käyttää noin 200 agrologiopiskelijaa sekä kolmisenkymmentä henkilöä opetus- ja tutkimustehtävissä. Bioenergiakeskuksen tutkimus- ja kehittämistyön ytimenä on käynnistettävä kattilantestauslaboratorio, jossa voidaan tutkia erilaisten lämpökattiloiden hyötysuhteita ja päästöjä. Uudisrakennuksen tuotekehityshallissa voidaan testata ja rakentaa bioenergiaan liittyvien laitteiden prototyyppejä. Luonteva kumppani tuotekehitysyhteistyössä on esimerkiksi saarijärveläinen kattilavalmistaja Ariterm oy.

Uudet tilat tulevat todelliseen tarpeeseen. Bioenergian käytön lisääminen on välttämätöntä, jotta Suomi selviäisi velvoitteistaan, joihin se ilmastomuutoksen torjumiseksi on osana Euroopan unionia sitoutunut. Vanha meno energiantuotannossa ei yksinkertaisesti voi jatkua.

Uusiutuvat bioenergiaraaka-aineet ovat yhä Suomen hyödyntämätön rikkaus. Vaikka metsäteollisuuden sivutuotteena metsästä saatu bioenergian raaka-aine on laman myötä vähentynyt, vuonna 2020 Suomen pitäisi käyttää yli kaksi kertaa enemmän puuperäistä bioenergiaa kuin nyt.

Bioenergia on paljon laajempi ilmiövyyhti kuin hakkuutähteet perämetsäpalstalla. Ala tarvitsisi ympärilleen pohditun ja kokonaisvaltaisen tarkastelukehikon, jossa otettaisiin huomioon myös verotuksen, erilaisten tukien ja muun ohjailun keinot aina kaavoitukseen saakka. Tarvaala tarjoaa näille pohdiskeluille merkittävän aivoriihen.

Tarvaalassa pyritään merkittävään bioenergia-alan keskittymään, toimivaan kansainväliseen yhteistyöhön ja Keski-Suomen nostamiseen Suomen merkittävimmäksi bioenergian tieto- ja käyttömaakunnaksi. Tavoite on kunnianhimoinen ja kannatettava. Toivottavasti Tarvaalassa pystytään rakentamaan oma vahva tutkimusstrategia, joka vakiinnuttaa keskuksen aseman alan suunnannäyttäjänä.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset