Jyväskyläläinen Sulun kiinteistöhuolto oy sai maanantaina valtakunnallisen tunnustuksen hyvästä ja kannustavasta työilmapiiristä. Hyvä teko -tunnustuksen myönsi Palvelualojen ammattiliitto PAM, joka kiitti yritystä muun muassa työhyvinvoinnin ja työsuojelun kehittämisestä.
Hyvä työilmapiiri syntyy työntekijöiden ja työnantajan välisestä luottamuksesta. Tämä on havaittu myös Sulun kiinteistöhuollossa, jossa korostetaan toisen ihmisen kunnioittamista, olipa kyse siistijästä tai johtajasta. Sellaisessa työpaikassa töiden tekeminen tuntuu hyvältä ja alaisten johtaminen sujuu jouhevasti.
Tunnustuksen myöntäminen nimenomaan kiinteistöhuollon yritykselle on samalla hyvä muistutus alan tärkeydestä, joka sattuneesta syystä eli valtaisan lumentulon vuoksi on juuri nyt taas muistettu. Kiinteistöhuollon töille ominaista on, että niiden olemassaolo havaitaan vain silloin, kun puutteita ja huomauttamista ilmenee. Vaikeampi on muistaa se, että hyvä kiinteistöhuolto ennaltaehkäisee vahinkojen syntymistä rakennuksille ja sitä kautta myös ihmisille.
Sulun kiinteistöhuollon saama tunnustus toivottavasti nostaa muidenkin alan yritysten arvostusta ja innostaa kehittämään niitä myös omaa työhyvinvointiaan.