Keskusta on tuoreimmissa mielipidekyselyissä jäänyt kannatukseltaan selvästi sosiaalidemokraattien taakse. Kokoomus jatkaa ylivoimaisesti suosituimpana puolueena. Suomen Gallupin kyselyn mukaan SDP:n kannatus (21,3 prosenttia) on noussut 0,8 prosenttiyksikköä marraskuusta. Keskustan (19,9 prosenttia) ja kokoomuksen (23,1 prosenttia) kannatus on laskenut 0,1 prosenttiyksikköä.
SDP:n kannatuksen kasvusuunta voi olla pysyvä kehityssuunta. Sosiaalidemokraattien kannatus on ollut historiallisesti matalaa jo vuosia. Edes puheenjohtajuuden naisistaminen ja nuorentuminen ei heti auttanut. Jutta Urpilaisen kausi on ollut vaikea puolueelle.
Eero Heinäluoman nousu eduskuntaryhmän keulille on räväköittänyt puolueen politiikkaa. Heinäluoma toimi aikanaan SAK:ssa menestyksekkäästi puheenjohtajan lyömänyrkkinä. Nytkin kokeneen taisteluratsun ote pitää. Puheenjohtaja Urpilainen saa vihdoin tarvitsemaansa rintaman levitystä omasta puolueesta.
Sosiaalidemokraattien kannatus ehtii vielä ennen ensi vuoden huhtikuun eduskuntavaaleja vahvistua. Kolmen suuren puolueen kilpailu kärkipaikoista onkin ensi keväänä todennäköisesti tiukka.
Kokoomus lähtee vaaleihin ennakkosuosikkina. Sen kantoaalto on ollut poikkeuksellisen vahva. Kokoomus tavoittelee historiallista suurimman puolueen asemaa ja pääministeriyttä. Menestysnäkymät ovat nyt hyvät. Puolueen kannatusta voivat silti syödä typerät hallinnolliset ratkaisut, kuten hätäkeskusten suurpiirit.
Kokoomus on menestynyt onnistumalla nostamaan suosiotaan toimihenkilöiden ja hoitoalan väen piirissä. Omistavan luokan puolueesta on tullut keskiluokan sivistys- ja hyvinvointipuolue.
SDP:n kannatusta on vähentänyt perinteisen tehdastyöväestön hupeneminen. Tämä ydinkannatus rapautuu myös tulevaisuudessa. SDP:n menestyksen ratkaiseekin menestys keskiluokkaisissa toimihenkilöammateissa.
Keskustan näkymät ovat sumeat. Puheenjohtajakamppailu ei ole nostattanut ainakaan vielä suurta paloa. Pikemminkin yleisilmapiiri puolueen ympärillä on laimea. Mutta juuri näin kahden kauden pääministeripuolueelle usein käy.
Keskustan tuleva puheenjohtaja on kovan haasteen edessä. Miten pitää kolmossijalle vaipunut puolue hallituksessa ja saada vaaleissa torjuntavoitto?
Ensi vuoden vaaleissa ratkaisutaistelu käydään tulonjaosta. Mitkä verot nousevat? Kuka maksaa nykyistä enemmän hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisestä?