Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tekee tiliä terveydenhoitojärjestelmän yksityistämisillä. Viimeisin ikävä esimerkki tulee Jämsästä. Siellä Sitra lähipiirin rahasto kääri runsaan vuoden sijoituksella huikean tuoton.
Sitra aloitteesta syntynyt Terveysrahasto Oy sijoitti Jokilaakson Terveys Oy:hyn 20 000 euroa. Se sai sillä 13 prosentin omistusosuuden Jokilaakson terveyspalveluista kilpailleesta yhtiöstä. Sitra omistaa Terveysrahasto Oy:stä 37,5 prosenttia. Terveysrahaston hallitusta johtaa Sitran ihminen.
Nyt Terveysrahasto on myymässä osuuttaan Jokilaakson Terveys Oy:stä. Nyt omistusosuuden hinta on 800 000 euroa. Arvon nelikymmenkertaistuminen olisi huikea tuotto sijoituksesta.
Hyvä tuotto ei ole kuvion kyseenalaisin osa. Enemmän on kyse siitä, että Sitran maine on luonut ulkoistuksille uskottavuutta ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Jämsän tapaus osoittaa kuitenkin, ettei Sitra sitoudu toiminnan kehittämiseen vaan irtautuu nopeasti omistuksesta. Se on myymässä osuutensa tamperelaiselle Pihlajalinna Oy:lle. Pihlajalinna on jo entuudestaan suuri Jokilaakson Terveyden omistaja.
Sitran piiriin kuulunut Terveysrahasto on ollut myös Pihlajalinnan suuri omistaja. Terveysrahasto myi joulukuussa osuutensa pääomasijoitusyhtiö Sentica Partnersille. Pihlajalinna on voittanut monia Tampereen kaupungin ulkoistuksia.
Sitran kätilöimiä terveydenhuollon yksityistämisiä on useita. Sitran omistusten kautta on myös myyty suomalaisia lääkäripalveluyrityksiä ulkomaisille omistajille. Sitra omisti aikanaan Mehiläisestä 15 prosenttia mutta myi omistuksensa pois. Mehiläinen valui pääomasijoittajien kautta ulkomaalaisomistukseen.
Suomen itsenäisyyden juhlarahastolle julkisten palveluiden ulkoistuksen rahastus ei ole kunniakasta. Välillä ei voi välttää myöskään ajatusta, että Sitra toimii bulvaanin tavoin ulkoistuksissa.
Jämsän tapauksessa olisi ollut paljon reilumpaa, että mahdollisuus 800 000 euron rahastukseen olisi ollut Jämsän kaupungilla eikä Sitran lähipiiriin kuuluvalla Terveysrahastolla. Tai sitten Sitra olisi ottanut aidosti pitkäjänteisen terveydenhuollon kehittäjän roolin.
Terveydenhuollon yksityistäminen voi olla joissakin tapauksissa järkevää. Sitran rahaston tyyppinen rahastus ja välistävetäminen leimaa kuitenkin hyvätkin hankkeet epäilyttäviksi.