Pääkirjoitukset

Suomalaisilta alavireinen suoritus hyvissä talvikisoissa

Vancouverin talviolympialaiset jäävät historiaan kisojen isäntämaan Kanadan hienona suorituksena. Järjestelyiltään kisat olivat muutamista epäkohdista huolimatta hyvät. Lisäksi Kanadan joukkue menestyi kisoissa loistavasti.

Sen sijaan suomalaisten saavutukset jäivät kovin vaatimattomaksi. Viisi mitalia on suomalaisten heikoin esitys 32 vuoteen, joskin lähes yhtä huono oli menestys neljä vuotta sitten Torinossa ja vuonna 2002 Salt Lake Cityssä.

Jonkin verran Suomen mainetta talviurheilumaana paransi kisojen viimeisten päivien neljä pronssimitalia, mutta kokonaiskuvaa se ei kirkasta. Naisten hiihto ja jääkiekkojoukkueiden venyminen mitaleille olivat hyviä suorituksia.

Suomen joukkueen parhaaseen saavutukseen ylsi hopeamitalillaan lumilautailija Peetu Piironen. Hänen hieno menestyksensä tuli ainakin suurelle yleisölle yllätyksenä. Piirosen lisäksi talvikisojen menestyksekkäin suomalainen urheilija oli henkilökohtaiseen ja viestijoukkuepronssiin yltänyt hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen.

Suomalaisille olympiaurheilijoille viime keväänä asetettu 12 mitalin tavoite olisi vaatinut joukkueelta täydellistä onnistumista. Mitaleja odotettiin ennakkoon muun muassa mäkihypystä, yhdistetystä, alppihiihdosta ja pikaluistelusta ja erityisesti maastohiihdosta, josta laskettiin saatavan 4-5 mitalia.

Tavoitteisiin nähden Suomen joukkue epäonnistui. Suomi ei ole talviurheilumaana lähelläkään maailman kärkeä. Tilannetta on syytä pohtia perusteellisesti. Ehkä valmennusohjelmissa tarvitaan muutoksia.

Länsinaapuri Ruotsi menestyi olympialaisten hiihtokisoissa loistavasti. Ruotsalaiset saivat kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Norja oli silti hiihtomaiden ykkönen yhdeksällä mitalillaan.

Kokonaisuudessaan kanadalaiset järjestivät hyvät kisat. Kiistattomia epäkohtia silti oli. Avajaisia varjosti georgialaisen kelkkailijan kuolema harjoituksissa. Lisäksi naishiihtäjä loukkaantui harjoituksissa pudottuaan rotkoon.

Seuraavat talviolympialaiset järjestetään vuonna 2014 Venäjän Sotshissa. Venäläiset pyrkivät ottamaan kaiken mahdollisen opiksi Vancoverin kisoista. Tavoite on taas aikaisempia paremmin järjestetyt kisat. Kisoihin liittyy kerta kerralta aikaisempaa suureellisemmat avajais- ja päättäjäisseremoniat. Voisiko onnistuneet talviolympialaiset järjestää tulevaisuudessa aikaisempaa vaatimattomimmin seremonioin korostaen enemmän varsinaista urheilua?

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset