Suomalaiset valitsivat suorassa kansanvaalissa historiallisen suurella enemmistöllä varatuomari Sauli Niinistön tasavallan presidentiksi.
Kokoomuksen puheenjohtajana aikanaan toimineen Niinistön voitto merkitsee päätöstä 30 vuoden aikakaudelle, jolloin valtionpäämies on ollut taustaltaan vasemmistolainen.
Niinistön valinta on historiallinen myös siksi, että kansallisen kokoomuksen riveistä on valittu aiemmin vain kaksi presidenttiä: Pehr Edvin Svinhufvud (1932–1937) ja Juho Kusti Paasikivi (1946–1956).
Kokoomuksen jäsenkirjasta nyt luopuvalla Niinistöllä on vahva tausta presidentin tehtäviin. Kansallisella tasolla hänellä on syvällinen kokemus suomalaisesta parlamentarismista kansanedustajana, eduskunnan puhemiehenä ja valtioneuvoston jäsenenä. Lisäksi merkittävää kansanvälistä kokemusta merkitsee Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtajuus vuosina 2003–2007.
Niinistö tunnetaan vahvana ja itsenäisenä johtajana ja sellaisena hän on ollut myös kiistelty samaan tapaan kuin yleensä kaikki määrätietoiset yhteiskunnalliset vaikuttajat.
Niinistö tuntee tasavallan presidentin vallankäytön mahdollisuudet ja epäilemättä hän pyrkii käyttämään valtaoikeuksiaan täysimääräisesti.
Presidentin keskeisin tehtävä on maan ulkopolitiikan johtaminen. Ulkopoliittiselta linjaltaan Niinistö liittyy kansallisen realismin pitkään linjaan. Vaikka hän on ollut johdonmukaisesti toteuttamassa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ja rahaliitossa, on hänen linjansa taustalla selkeästi ajatus maan kansallisesta edusta.
Niinistön käsitys kansallisesta edusta on perinteisempi kuin hänen kilpailijansa Pekka Haaviston (vihr.). Niinistön ulkopoliittinen linja edustaa nykyaikaan soveltuvalla tavalla edellisen kokoomustaustaisen presidentin J. K. Paasikiven linjaa. Se merkitsee tasavallan presidentin aktiivista roolia maan ulkopolitiikan johdossa ja erityisesti suhteiden hoidossa suurvaltanaapuri Venäjään. Niinistön kaudella presidentin asema ulkopolitiikan johtajana todennäköisesti vahvistuu.
