Pääkirjoitukset

Tekeekö Matti Ahola vaalityötä?

Haastatteluartikkelissa 20.10. poliittisten johtajien johtamiskyvyn arvioiminen oli jokseenkin hämmästyttävää luettavaa. Vaikka arvostelija on suuresti kunnioittamani entinen esimieheni rohkenen kommentoimaan, että tällainen johtamisen arvioiminen kuulostaa sangen yksioikoiselta.

Vaikka me tavalliset kansalaiset saamme vasta jälkikäteen kuulla, miksi jonkin yrityksen johtoon on nostettu tietty henkilö alkaa kaava nykyisen glasnostin aikaan jo pikkuhiljaa aueta. Aika monesti verhon takana asioita hallinneet "tahot" tunnistavat tulevat haasteet ja jos heillä on valta he valitsevat ominaisuuksiltaan sopivan henkilön tehtävän suorittamaan.

Tilanteen mukaan valitaan toimitusjohtaja-, saneerausjohtaja-, eheyttävä johtaja-, etc. johtajatyyppi, joskus jopa innovatiivinen ja onnistuva tulosjohtaja. Tämän olemme mediasta saaneet oppia.

Näin on varmasti valittu myös ilmavoimien komentajat, kuten Matti Ahola, tilanne huomioiden. Eduskunta- ja kuntavaaleissa kansa on demokratiassa pätevin arvioimaan, kuka on soveliain johtamaan yhteisiä asioita, tilanne huomioiden.

Se, miten näihin tilanteisiin yritys, Suomi-laiva tai kuntakoti joutuu ei aina ole täysin meidän käsissämme tai edes meidän Toivomme tai Unelmamme parhaimpien yrityksien seurauksia. Tilanne hahmottuu ihmisille kukkaron, vatsan ja turvallisuudentunteen kautta.

Suomen kansan näkyviin hahmottuvan tulevaisuuden edessä paras johtaja on toiselle hallituskaudelle uudelleen valittuna ollut Matti Vanhanen. Minun mielestäni hän on tilanteen vakauttaja, diplo-Matti ja sopeuttajatyylinen johtaja, joka ei ole lähtenyt mukaan isoon ismiin tai katteettomien optioiden hamuiluun vaan on pitänyt jalat reilusti maassa. Isänmaassa. Muistaen resurssimme, tarpeemme sekä maantieteen ja pallomme rajallisuudet.

Minun unelmajoukkueeni

Matti Aholan dreamteamin kokoaminen ja Vanhasen arvostelu osuvat ajankohtaan, joka tekee siitä poliittisen puheenvuoron. Onhan kirjoituksessa arvosteltu Matti Vanhanen profiloitunut sekä Suomen keskeisten linjausten että myös ajankohtaisen keskustan kuntavaalin keulakuvaksi. Ei mahtunut diplo-Matti eikä kaukaisen Keski-Suomen pätevä vaikuttaja Mauri Pekkarinen Aholan dreamteamiin. Jos minun dreamteamiani kysytään, niin siihen edellä mainitut ilman muuta mahtuvat. Lisäksi joukkueessa presidenttinä olisi Tarja Halonen. Kansan äänillä paikkansa ansainnut ja sen osoittanut, että osaa toimia Suomen leijonien liberona.

Yhdistäisin pääministerin ja ulkoministerin tehtävät sekä valitsisin puolustusministeriksi Elisabeth Rehnin ja valtiovarainministeriksi nykytilanteessa Sauli Niinistön. Muita menneisyyden hahmoja en kaipaisi vaan nykyiset kelpaavat.

Kuntavaalit ovat vaalit, missä ihmiset valitsevat miten todella haluavat elää paikallisesti ja arvopohjallisesti. Tämä heijastuu väistämättä myös valtiollisten asioiden hoitoon, vaikka yhteyttä ja tuloksia ei voi suoraan verrata. Eittämättä nykyisten eduskuntapuolueiden ohjelmia on myös vaikea verrata, koska kaikki haluavat sanojensa mukaan pitää koulut ja terveydenhuollon kunnossa.

Myös kampanjan eriarvoiset nimet hämmentävät, koska kaikilla ei ole samanarvoisia nimiä. Vertailussa ovat Toivo ja Unelma vastaan konkreettisemmat nimikkeet. Pitäisikö seuraaviin vaaleihin sopia nimillä kilpailu? Pelkän Toivon ja Unelman varaan ei yhteiskuntaa voi rakentaa. Tarvitaan muita mukaan urakkaan. Jollain tavalla sympaattinen nimi perussuomalainen jouduttaisiin myös muuttamaan. Mikähän puolueen henkilönimi olisi - Pertsa vaan? Keskustalle nimeksi taas sopisi oikein hyvin Reilu.

Pääsisivätkö Pertsa ja Reilu Aholan dreamteamiin? Onneksi hän ei sitä päätä vaan verhon takana lyijykynää käyttävät kansalaiset. Hyvä niin.

VEIKKO HEINONEN lentoupseeri, yrittäjä kuntavaaliehdokas (kesk.) Jyväskylä

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset